Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Omasta mielestäni yhdistyminen oli typerin asia koskaan. En tiedä onko yhdistymisessä laitettu pystyyn joku ryhmä, joka sitten arvioi mitä koulussa parannetaan ja mihin suuntaan mennään nykyisestä. Toivoisin, että yhdistymisestä olisi ollut jotain hyvää, mutta, ei kaikkea voi vain toivoa.

  • Huonoja opettajia ei vaihdettu.
  • Haagan Wilma vaihdettiin WinhaWilleen, joka on paljon rumempi kuin Wilma. Säälittävää, etten sanoisi. Liian yksinkertainen, kuin lapsi olisi sen tehnyt.
  • Johto on vieläkin varmaan sama.
  • Sivusto kärsii vieläki suunnittelun puutteesta.

Kun ajattelee hieman pidemmälle niin ei ole yllätys, että sivusto on ruma ja käyttöliittymä on syvältä sieltä. Meillä oli varmaan vuosi takaperin käyttöliittymä-kurssi ja se meni nimellä leikkaa ja liimaa. Koska sitä se oli. Vaikka opettajalla mukamas oli yritys vaimonsa kanssa, jossa he tekivät tätä samaa asiaa. En palkkaisi heitä koskaan. Valehtelematta voin sanoa, että se jannu ei osannut mitään. Samaa sanoi meidän erään toisen kurssin maikka. Jota en nyt tässä mene sanomaan. Selitimme hänelle, että mitä meille oli aiemmin opetettu. Toisaalta kukaan meistä ei leikkaa ja liimaa-kurssilta mitään oppinut, jota olisi voinut oikeasti käyttää IRL.

Oma mielipide kuuluviin

Joskus vain tekisi mieli sanoa mielipiteensä koulusta ääneen. Mutta taidan tällä kertaa tyytyä tähän, jos joku Haaga-Helia AMK:sta törmää tähän oli opettaja tai oppilas niin mun puolestani voi ilmoittaa ylöspäin, koska ajatellen tulevia oppilaita ja meidän kaikkien tulevaisuutta. Haluaisin sen näyttävän valoisalta kaikkien osalta. Mutta toisaalta, taidan elää unelmissa.

Arvostus

Kun ajatellaan niin pidän EVTEK:ä enemmän arvossa vaikka olenkin ollut vain parissa kokeessa siellä. Pari kaveria opiskelee kyllä siellä ja jotenki tuntuu ettei siellä ole yhtä huonoja opettajia kuin meillä. Johtuukohan se heidän tavastaan kertoa koulustaan? Oli mikä oli, mutta he ovat onnistuneet. Joten krediitit heidän markkinointi tiimilleen.

Haaga-Helia amk:n huonot puolet

Yleistän, koska mitäs mokaavat. Tekisivät asialle jotain.

Kelataanpa, mitä pitäisi uusia Haaga-Heliassa, pääosin Malmin yksikön osalta.

  1. Ohjelmoinnin opettajat, sellaisiin, jotka osaavat opettaa (kaikki eivät ole toki huonoja).
  2. WinhaWille, ulkoasultaan parempaan ja muutenkin toimivampaan kokonaisuuteen (kukaan ei tykkää siitä).
  3. Käyttöliittymän opettaja uuteen, varsinkin, jos se on sama kuin itselläni. (“minun tapani on oikea tapa”)
  4. Markkinoida koulua. Edistyksellinen, ammattitaitoista opetusta eikä vain uusin amk (“ammattitaitoisin”).
  5. Jos tarkoitus on opettaa jotain niin opetetaan eikä käydä läpi koetta, joka on kuukauden päästä vasta! (asiat tärkeysjärjestykseen, ensin opetus sitten koe)
  6. Pois kaikki opettajat, jotka eivät osaa asiaa. Oppilaat voivat toki opettaa toisiaan, mutta, jos meidän pitää opettaa opettajaa niin jossain mättää ja pahasti. (opettaja toteaa ennen tunnin alkua ettei tunne ohjelmaa)
  7. Luokan valvojien pitää pysyä kärryillä koulun tapahtumista (tuskin muut kuin opintoimiston porukka on kärryillä asioista).
  8. Nostaa koulun imagoa, tällä hetkellä sanoisin 4-10 asteikolla: 6. Olettaisin, että 8 pitäisi olla vähintään (tai 4, riippuen asteikosta).
  9. Ne, jotka päättävät asioista vaihdettakoon sellaisiin, jotka ymmärtävät oppilaiden tulevaisuuden päälle. (“koulutamme sinut kouluttamaan meitä”)
  10. Kaikki aiemmat ja ne mitä en tiedä (+moni muu).

Blogin tarkoitus

Koulu blogit ovat pääasiassa sitä varten, että joku joka pystyy vaikuttamaan asioihin löytäisi tänne ja tekisi asialle jotain. Koska koulussa on turha toivoa parempaa, kun katsoo kuka meitä opettaa. Jos he pääsevät opettajiksi niin minkälainen henkilö löytyy ylempää?

Mutta, kun ajattelen pidemmälle niin en usko, että Haaga-Helia AMK:sta löytyy sellaista henkilöä, joka voi vaikuttaa asioihin. (no ei, kyllä uskon, mutta hän ei vain saa sanotuksi mitään)

Loppusanat

Olen kohtuu tunnettu siitä, että sanon suoraan mitä mieltä olen ja, jos joku ei pysty kuulemaan mitä sanon niin se ei ole mun ongelma. Mutta yleensä puhun asiaa. Ja jos en puhu, no se on vain omaksi iloksi.

Be Sociable, Share!

Katso myös:

  1. Haaga-Helia ja opiskelu tulevaisuutta varten Haaga-Helia Periaatteessa valmistumiseni on lähellä, todellisuudessa siihen on vielä vuosi....
  2. Haaga-Helia back in business En olekkaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään koulustani. Mutta jostain syystä...
  3. Haaga-Helia kouluttaa it-tradenomiksi Palaillaan aiheeseen Haaga-Helia Palailen taas aiheeseen. Jos olet lukenut aiempani...
  4. Haaga-Helia – Malmin yksikkö Siitä on kauan, kun viimeksi kirjoitin kokemuksistani ja mielipiteistäni kohdistuen...
  5. Tule Haaga-Heliaan ja valmistu IT-tradenomiksi Uusi kategoria Loin uuden kategorian ihan koulun takia ja varsinkin...

Olen digitaalisesta viestinnästä kiinnostunut kaveri, joka liikkuu monesti järkkäri kourassaan pitkin paikkoja kuvaten niin maisemia kuin malleja. Teen freelacer pohjalla erilaisia projekteja, kirjoittelen blogia ja ylläpidän paria muuta saittia. If you love it, share it.

Jotain sanottavaa? Kommentoi!