Big Brother alkaa myös omassa blogissani
Näin se on nähtävä, aloitan kirjoittamaan blogia tästäkin aiheesta, mutta en kerro mitä yleisesti tapahtuu vaan ne kohdat mitkä saavat huomioni heräämään tarpeeksi. Tämä oli ensimmäinen BB, johon en hakenut, lähinnä koska parempi osapuoleni oli osallistumista vastaan. Mutta ei se mitään, osallistun tällä tavoin tänä vuonna.
Big Brother Einari ja naiset
Torstaina Big Brotherissa näimme kuinka perusnörtti, kuvitellaan henkilö, joka esittää normaalisti nörttiä esim. elokuvissa. Kuvittelet suurin piirtein Einarin näköistä jannua, eikö? Tämä jannu menee sänkyyn makaamaan kertoilee runoja ja lopulta laittaa kätensä Tiinan reidelle ja pään juuri ja juuri nojaamaan hänen rintojaan vasten. Aika nopeata toimintaa, eikö?
Miten tämä nörtiksi kuvailtu henkilö onnistui tässä? Yksinkertaista, naiset uskovat Einarin olevan homo. Tuskin hän kuitenkaan homo on, mutta suurempi suhde hänellä on kätensä kanssa kuin naisten. Oma epäily vain.
Siitäpä siis seksin harrastamiseen…
Einari kertoo harrastavansa seksiä kolmesti viikossa. Mutta kiertelystä voidaan aloittaa arvuuttelu, onko kyseessä yleistäminen eli ei välttämättä yhdyntä vaan ehkäpä masturbaatio? Entäpä harrastavatko nörtit webbikivaa, virtuaaliseksiä (miten lie se määritellään) vai ehkäpä kaapissa on valmiiksi puhallettu barbara. Vaihtoehtoja on monia.
Ilta meni Einarilta loistavasti, kun ajattelee, että hän pääse hivelemään naista ja laittamaan pään tämän rintoja vasten. Mitenkäs tämä vaikutti hänen yöhönsä? Ensin näemme hänen kapellimestari uraansa ja seuraavaksi hän on pilkillä. Toisin sanoen hän näyttää vahvasti harrastavan masturbaatiota, talon tämän kauden ensimmäinen sessio, unissaan vai ei? Se näytti enemmän nykimiseltä, joka tapahtuu kolmen sormen otteella, mutta onneksi naiset sanoo, ettei se ole siitä koosta kiinni vaan kuinka sitä käyttää… Kaksi vai kolme sormea, kumpaa naiset suosivat? Eivät siis itseensä vaan, miten mies käyttää, tiedätte kyllä.
Big Brother Maria
En olisi halunnut mariaa mukaan, koska hänestä saa huomionkipeän naisen kuvan. Mikä hän epäilemättä on. Eikä meikkaaminen ole hänen vahvin alansa. Liikaa sinistä silmäluomissa. En toki itse tajua pahemmin meikkaamisen päälle, mutta liika on liikaa. Sillä määrityksellä mennään eteenpäin.
Hän on hyvännäköinen kyllä ja varustelutaso on kohdallaan mutta siihen se jääkin. Huomasin, että laulua pyritään pukkaamaan, hänhän taisi levysopimusta haluta, jos oikein muistan, mutta Yellow Submarine? Ei taida olla kyseiselle biisille enää pahemmin tarvetta uusintaan? Tyttö jää muutenkin hieman taka-alalle, kun voimakkaammat persoonat tulevat aktiiviseen rooliin. Joten epäilen laulajan-uralle pääsyä.
1-on-1 keskustelut voivat Marialta luistaa, mutta mitä enemmän sitä vähemmän tyttö pääsee rooliin.
Nämä henkilöt ovat nyt häätöäänestyksessä, kumman sinä häätäisit BB talosta pois?
Itse olen enemmän sen puoleen, että Maria voisi lähteä pois, koska haluan nähdä hetken, kun naiset kysyvät Einarilta hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Sen jälkeen hän voi painua ovesta ulos. Ei kuitenkaan niin kiinnostava persoona, tällä hetkellä ainakaan. Eikä Mariakaan ole vielä nostanut itseään esille kiinnostavana persoonana. Onhan tässä sunnuntaihin asti heillä aikaa näyttää millaisia he ovat.
Katso myös:
- Big Brother 2008 Finland / Suomi En ollut aikomassa missään vaiheessa kirjoittaa big brotherista, mutta tässä...
- Big Brother Talkshow Sunnuntain lähetyksen kommentointia Toivon, että ihmiset ymmrtävät äänestää Marian ulos,...
- Big Brother Blogi BBB On se hyvä tapa mennä herättelemään puoli alastonta tyttöä....
- Big Brother – suihku Tuo tapahtumien keidas, missä mikään ei ole pyhää. Tuon sateen...
- Big Brother 2006 Mika häädettiin talosta ulos eilen iltapäivällä. Syynä oli Sorelan housujen...
