” Maailman mahtavin tanssiesitys ” kuului, kun show esitettiin ennen varsinaista esitystä. Jo se iski takaraivoon, koska en ole koskaan pitänyt Lord of the Dancea mahtavimpana tanssiesityksenä. Omasta mielestäni Riverdance voittaa sen mennen tullen asenteensa ja tanssin takia. Mutta tällä kertaa keskitymme kuitenkin Lord of the Danceen, jonka kävin katsomassa kihlattuni kanssa.
Omat syntymäpäivät lähestyy ja täti tiesi kiinnostukseni Riverdancea kohtaan, joten kyseli, josko haluaisin mennä katsomaan. Itse en edes ollut tietoinen, että kyseinen show tulee Suomeen. Mutta tottakai se kiinnosti ja siitä tämä.
Matkalla kulttuuritalolle
Ilta ei alkanut loistavasti, kun Helsinki oli pahasti ruuhkautunut. Mitä lähemmäs keskustaa päästiin sitä mahdottomammalta eteneminen tuntui. Helsingin jäähallin maisemissa ymmärrettiin, mistä hitaus johtui. Lätkämatsi. HIFK vastaan Ilves. Eli ei niin mielenkiintoista, mutta pahat ruuhkat se aiheutti siitä huolimatta.
Parkkipaikan löytäminen tuntui Kulttuuritalon lähistöltä mahdottomalta. Vaan jollain kumman tuurilla saimme aivan kulttuuritalon omalta parkkipaikalta paikan. Ällistyttävä tuuri.
Kulttuuritalolla
Porukkaa oli kiitettävästi paikalla. Suurin osa oli vanhempaa väkeä ja omaa ikäluokkaani oli erittäin harvakseltaan. Osa näytti olevan enemmänkin asiaa opiskelevia kuin vain kiinnostuneita. On välillä mukavaa, mennä tapahtumaan, jossa on oleellista myös pukeutua paremmin kuin normaalisti. En vielä kuitenkaan ihan puku päällä mennyt, mutta siististi kuitenkin.
Salissa huomasin, että paikka oli pieni verrattaen esimerkiksi Riverdance viimeisimpään keikkaan Hartwall areenalla, missä itse olin. Samalla mietitytti miten tätä voitiin kuvailla ” maailman mahtavimmaksi tanssiesitykseksi “. Silloin tarvittaisiin iso tila, mutta ei tällä kertaa.
Esitys
Esityksessä oli hyviä ja huonoja puolia. Itse pidin kohdista, joissa esiintyjistä huokui asenne. He näyttivät pitävän siitä mitä tekivät eivätkä yrittäneet saada liiallista huomiota itseensä. Siitä pääsemme kertomaan pääesiintyjästä. Alkuperäinen Lord oli Michael Flatney, mutta hän keskittyy nykyään vain esityksen taiteelliseen johtamiseen.
Ensimmäinen osuus oli mielestäni hieman sekavaa. En täysin ollut perillä mitä taiteellinen johtaja yritti kertoa. Oli helppo ymmärtää, mikä oli hyvä sekä paha. Sehän ei ole hankalaa, kun ne ovat ne valkoinen ja musta väreinä.
Naisviettelijätär oli pukeutunut punaisiin, kuten viettelijät normaalistikkin. Ensimmäisenä tuli mieleen strippari. Sen verran sitä tuli hierottua itseään. Ei toki mikään huono asia, mutta tuskin strippari oli tavoite.
Ensimmäisessä osuudessa puuttui asenne, enimmäkseen naiset tanssivat hentoisina ja lähinnä tämän ” hyvän ” naisen ympäröimänä. Kaipa se viittasi jotenkin rakkauteen ja niityllä tanssimiseen. En ole oikein varma.
Välillä tämä viettelijätär tuli tanssiin mukaan ja he tappelivat hetken.
Tarinan ydin on heidän omien sivustojen mukaan seuraava:
Pieni Henki matkaa ajan halki auttamaan Lord of the Dancea suojelemaan hänen kansaansa, Don Dorchan, Pimeä Lordin uhkaa vastaan. Pahan pimeän haastaessa sankaria, uskomaton seikkailu jatkuu, vetäen yleisön myyttiseen rakkauden, vaara ja halun universumiin.
Pidin Pimeän Lordin ja hänen armeijansa asenteesta. Tanssi oli ytimekästä, nopea tempoista ja miellyttävää katsoa. Heidän taistelunsa oli muutenkin energisempää.
Haitta puolena oli, että pimeä lordi muistutti Little Britain:in “Kylän ainoa homo” -hahmoa.
Itse Lord of the Dance
Shown haitta, tanssista ja asenteesta kävi ilmi itsekeskeisyys, joka häiritsi ainakin itseäni.
Pakko kuitenkin kehua hänen taitoaan saada yleisö puolelleen. Vaikka se osaltaan häiritsi, että hän kannusti yleisöä ja halusi abloodeja niin silti sitä pitää kuitenkin kehua.
Hauskin osuus hänen tanssissaan oli “delfiini”-tanssi. Eli hieman samaan tyyliin, kuin delfiini menee veden päällä pyrstönsä varassa. Ymmärrät, kun näet.
Vapise, Linda Lampenius
Showssa oli 2 tyttöä, jotka soittivat viuluja tanssin ohessa ja se oli yksi parhaista mitä olen kuullut. Se, jos jokin saa kiitokset. Soiton loppuessa huomasin toisen tytön viulun jousesta kolmen jouhen katkenneen. Eikä ihme, kun sillä tahdilla soittivat. Voisin hankkia kyseisen kipaleen itsellenikin. Ja suosittelen sen kuuntelemista muillekkin.
Toinen, jolle kiitosta tulee on esityksessä oleva laulaja, mahtava ääni. Jos tuossa esityksessä lopettaisi niin varmasti laulajan ura avautuisi. Aluksi oli vaikea saada selvää sanoista, mutta sekin ongelma katosi nopeasti. En tiedä sitten oliko laulussa muutama sana mitä en edes tiennyt tai irlantilaisia sanoja.
Loppusanat
Vaikka tarina kärsi selvyydestä ja sankarimme oli itsekeskeinen oli kokonaisuus siitä huolimatta loistava, sen teki tiimi sankarimme takana. Ja myönnän, että nousin lopussa ylös ja annoin seisoalteen abloodit. Myös esiintyjät antoivat encoren.
Ei vastaavia kirjoituksia.
