Venäläiset suomalaisista: ei näyttämisenhalua, ei kalliita vaatteita

Lähde: Iltasanomat

” Suomalaiset ovat luonteeltaan niin tasa-arvoisia, etteivät he hyväksy minkäänlaista näyttämisenhalua ja joukosta erottautumista, kuten esimerkiksi liian kalliita vaatteita. “
-En menisi ihan sanomaan näin, olemme suurelta osin tasa-arvoinen kansa, mutta selvästi meistä erottuu he, jotka haluavat erottua joukosta, kuten kalliin puoleisilla vaatteilla. Toisin kuin itänaapurimme väittää. Ehkeivät he sittenkään tunne suomalaisia.

Järjenjättiläisenä toimii pietarilainen Delovoi Peterburg -lehti ja nettijulkaisu Newsru.com, jotka ovat koonneet lukijoilleen ohjeita siitä, kuinka suomalaisten kanssa pitää käyttäytyä. Ei tosin kovin suurella menestyksellä. Ehkä kannattaisi tutustua suomalaiseen toimintaan ennen kuin kirjoitetaan. Tuo kuvaus oli ehkä lähellä 1970-luvulla. Mutta siitä on jokunen vuosi.

” Tutustuttaessa suomalaiset kättelevät toisiaan. Erityisesti on huomattava, että tämä koskee sekä miehiä että naisia. Venäjällä on tapana, että naisia tervehditään esimerkiksi ristimällä kädet rinnalle. “
-Käsittäisin, että kättely on aika lähelle kansainvälinen tapa. Mahdanko olla väärässä? En voisi kuvitella tutustuttaessani ristiväni käsiäni rinnalle, tulee jokin itämainen taisteluasento mieleen.

” Venäläisille neuvotaan myös, että suomalaiset karttavat fyysistä kontaktia eivätkä pidä siitä, että joku tunkeutuu heidän henkilökohtaiselle reviirilleen. “
-Henkilökohtainen reviiri on juurikin henkilökohtainen, miksi joku tuntematon pitäisi päästää lähelle? Menevätkö venäläiset aivan kiinni tuntemattomiin? Ei ihme, jos heihin suhtaudutaan varovaisesti.

” Ja kaiken varalta on hyvä muistaa myös se, ettei Suomessa ole tapana syödä samaan aikaan kun kävelee kadulla. “
-Hmm… Mistäköhän tuokin tieto en peräisin? Vähän väliä sitä syödään, varsinkin baari-illan jälkeen.

Be Sociable, Share!

Ei vastaavia kirjoituksia.

Olen digitaalisesta viestinnästä kiinnostunut kaveri, joka liikkuu monesti järkkäri kourassaan pitkin paikkoja kuvaten niin maisemia kuin malleja. Teen freelacer pohjalla erilaisia projekteja, kirjoittelen blogia ja ylläpidän paria muuta saittia. If you love it, share it.

Jotain sanottavaa? Kommentoi!