It-tradenomiksi

Palaan taas vanhaan aiheeseen, It-tradenomi koulutukseen.
Jos elettäisiin koulun rajojen sisällä niin olisin valmistunut pari viikkoa sitten. Noin arviona. Mutta todellisuus on realistisempaa.

Pohjustus
Edelleen painotan, että se mitä kirjoitan pätee vain kouluun jota käyn. Vain yhteen yksikköön, Haaga-Helia Malmin yksikkö. Pientä pohjaa tarinalle, joka on totta. Valitettavasti.
Olen käynyt kyseisessä talossa, tosin malmin kauppaoppilaitoksen puolella myös datanomi-tutkinnon jokunen vuosi sitten. Tätä voin käyttää perustana sille mitä kirjoitan it-tradenomi koulutuksesta. Yksinkertaisesti sanottuna it-tradenomi tutkinnon ja datanomi tutkinnon erottaa vain se, että ne käydään eri asteilla. Muuten ne ovat lähestulkoon samat. Muistaakseni visual basiciä ei tarvinnut opetella datanomi aikana, mutta it-tradenomi aikana tarvitsee, koska osaltaa syynä on varmasti se, että koulu saa rahaa kyseisiltä yrityksiltä, jotka tarvitsevat uutta verta koodaukseen. Olettaisin.
Mutta omasta mielestäni tämä ei ole reilua edes silloin, jos eivät saisikaan rahaa. Osa meistä opiskelijoista ei vain voisi vähempää välittää koodauksesta. Mutta kuunteleeko koulun opettajat tai edes sen hallitus. Tuskin. Heille on tärkeämpää saada iso palkkapussi. Samaan aikaan opettajien taso on pudonnut pohjalukemiin. Omassa koulussani on ehkä pari hyvää opettajaa, osa on ala-aste tasoisia ja osa… no kuka lie antanut paperit säälistä.

Opettajien taso
Opettajian tulisi olla sellainen joka innostaa opiskeluun ja tekee siitä mielenkiintoisen. Ei sellainen joka tekee oppimisesta kuivaa ja harmaata. Kuin lukion historian opettajani, joka talvisodan kertomuksen aikaan kertoo sämpylän historiasta. Kyllä, mielenkiintoista. Tuskin.
On turha valittaa etteivät opiskeliat vastaa työn vaatimustasoa, tai eivät ole tarpeeksi oppineita, kun opettajat ovat vuodelta kivi ja keppi eivätkä osaa opettaa. Ei riitä, että he tuntevat asian.

Aiemmin kirjoitin, kun kaksi opettajaa otti itseeni yhteyttä blogini takia ja halusivat keskutella kanssani tutkinnosta. Valitettavasti heillä ei taida olla pahemmin vaikutusvaltaa näihin asioihin. Päätökset tulevat korkeammalta, mutta tuuleeko siellä niin paljon etteivät kuule, kun oppilaat haukkuvat koulua ja sen opettajia, unohtamatta tietenkään tutkintoa. Duunissani paljastui, ettei tutkintoa haukuta ainoastaan Haaga-Heliassa vaan myös Laurean puolella. Kuulostaako hyvältä? Ei minustakaan.

Mitä koulutukselle pitäisi tehdä?
Voisiko saada kustomoidun koulutuksen? Jokainen meistä suurin piirtein tietää mitä haluaa tehdä työkseen, jotain mikä kiinnostaa. Joten kustomoidaan. Esimerkkinä käytetään itseäni; olen kiinnostunut kuvankäsittelystä, internet sivuista, yleisesti tietokoneistä kuten rautapuoli. Joten miksei koulutus sisältäisi syventävästi php, javascript, ajax, css, xml, html, photoshop, dreamweaver, illustrator, fireworks, flash, indesign. Näin esimerkkinä nämä, kielet ja ohjelmat. Eipä ole kuin photoshop, php, javascript ja css joskus tullut vastaan. Ohessa voisi syventyä vielä johonkin täysin eri asiaan kuten vaikka kaupankäyntiin. Mutta nämä asiat on kaukana tulevaisuudessa, eivät vanhoilliset opi uusia temppuja.

Jatkan kun on aikaa seuraavassa blogissa.

Bookmark and Share

Katso myös:

  1. Haaga-Helia kouluttaa it-tradenomiksi Palaillaan aiheeseen Haaga-Helia Palailen taas aiheeseen. Jos olet lukenut aiempani...
  2. Tule Haaga-Heliaan ja valmistu IT-tradenomiksi Uusi kategoria Loin uuden kategorian ihan koulun takia ja varsinkin...
  3. It-tradenomi koulutus Ongelmana on It-tradenomi koulutus. Tämä on varmaan aikalailla sama kaikkialla,...
  4. Haaga-Helia – Malmin yksikkö Siitä on kauan, kun viimeksi kirjoitin kokemuksistani ja mielipiteistäni kohdistuen...
  5. It-tradenomi hakutulosten perusteella Ajattelin kirjoittaa nyt it-tradenomista, koska blogiin on eksynyt kyseisellä hakutuloksella...

Jätä komentti