Kiitos isälleni ja äidilleni

En aluksi aikonut kirjoittaa blogia mutta jäin miettimään asiaa ja ajattelin, että se on sen arvoista. Joten tämä on isäni takia kirjoitettu.

Erään asiaan varsinaisesti kuulumattoman keskustelun kautta, jota systerini, isäni ja minä kävimme. Seurasi se, että isäni kertoi lastensa kasvatuksesta, keskustelu oli kohtalaisen lyhyt. Mutta oleellisinta oli, että isäni kertoi mikä ei välttämättä kasvatuksen osalta ollut paras mahdollinen teko ja minä olin samoilla linjoilla hänen kanssaan, siksi tämä blogi.

Olin ala-asteella ja erinäisten syiden takia isäni otti työn rajan takana, Venäjän puolella ja työn takia oma ja siskoni aikä hänen kanssaan väheni rajusti. Alussa oli hyvinkin niin että hän oli kaksikin viikkoa putkeen ulkomailla ja minä, systerini ja äitini oltiin kolmistaan kotona.

En oikeastaan missään vaiheessa pitänyt ajatuksesta, juurikin siksi, että lapsuudessa kaipasi enemmän aikaa isän kanssa. Monesti ne harvat lomat ulkomailla tai mökillä olivat parhaat kaksi viikkoa jolloin sain viettää aikaa koko perheen kanssa.

Näin jälkikäteen ymmärrän, kun ikää on tullut lisää ja olen kasvanut noista ajoista itsekkin, että taloudellisen tilanteen ja isäni saaman työkokemuksen osalta se oli hieno mahdollisuus hänelle ja meille perheenä. Mutta negatiivinen puoli oli juurikin se, että yhteinen aikamme oli todella vähäistä. Välillä tuntui siltä kuin hän olisi materiaalisesti yrittänyt korvata menetettyä aikaa. En tiedä onko se totta vai vain oma kuvitelma. Mutta ehkä nuorempana se oli hienoa saada jotain, mutta mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän ymmärtää, että yhdessä vietetty aika oli paljon tärkeämpää.

Nyt kun isäni on palannut takaisin, paluusta on jo kuukausia, niin hän näyttää osaltaa yrittävän korvata menetettyä aikaa, käymme pelaamassa tennistä ja viihdyn hänen seurassaan, meillä on hauskaa. Toisaalta taas tämä isäni valinta aiheutti sen, että omasta mielestäni kumpikaan ei osaa sanoa tunteitaan.
Esimerkiksi äitini kanssa se onnistuu vaikka vain niinkin yksinkertaisessa asiassa tekstareissa MRT “Minä Rakastan Teitä” tai vastaavasti MRS ” Minä Rakastan Sinua “.

Lapsuudessani oli hetkiä, joilloin olin osaltani pohjalla, koska isäni oli kaukana. Mutta kasvoin, sain elämän kokemusta ja tapasin mitä turhempia tapauksia sekä ala- että yläasteella, mutta niiden seurauksena kasvoin – toivottavasti myös nämä tapaukset.

Muistan, että yksi asia oli aina nuoruudessa pakollista, liikunta. Kun lopetin FC89:ssä jalkapallon niin vanhemmat eivät antaneet muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä toiseen lajiin, yleisurheilu, jossa tosin olin hyvä, nopea kuin piru. Toisaalta, kun tuli kilpailun aika niin itseäni ei kiinnostanut. Ja siirryin uuteen lajiin, josta tuli sitten suosikkini vaikka en peleihin sortunutkaan – tennis. Tämä laji oli monesti se mitä teimme perheen kesken, jos olimme lomalla niin lähistöltä aina piti löytyä tenniskentät, olimme sitten ulkomailla tai kotimaassa. 15+ vuotta harrastin aktiivisesti kunnes lopetin, tuolloin asuin 30 kilometrin päässä hallilta, joka taas latisti intoa. En ole kuitenkaan vieläkään lopettanut pelaamista. Ainoa huono puoli on ettei ole kaveria, jonka kanssa pelata. Toki on vanhemmat, mutta sitä kaipaa vaihteluakin. Ilmoitan tässä vaiheessa, että kun kuntoni oli loistava voitin isäni. Mutta nyt se on valitettavasti heikompi. Pääsen isäni kanssa tasoihin mutta välillä saan uurastaa, jotta saan pisteeni.

Haluan sanoa, että vaikka isäni olikin paljon poissa ja vaikka elämä oli rankkaa sinä aikana niin hän on onnistunut systerini ja mun kasvatuksessa loistavasti. Itse olen varsinkin äidilleni usein kertonut kuinka paljon vihasin sitä, että isäni oli niinkin paljon poissa ja kuinka halusin saada sen ajan takaisin. Haluan myös kiittää pakottamisesta urheiluun, koska tätä kirjoittaessani olen päätynyt tulokseen, että kunto on saatava takaisin eikä tämä pullamössö meininki saa jatkua. Älkää käsittäkö väärin olen aina harrastanut jonkin verran liikuntaa, mutta olen viimeisen vuoden aikana sortunut useaan otteeseen kaupan karkkihyllyllä ottamaan mukaani jonkin sortin herkkua. En ole kuitenkaan ylipainoinen vain huonossa hapessa. Osaltaan päätöksessäni on auttanut se, että vanhempani harrastavat liikuntaa miltei joka päivä. Eilisestä lähtien pyrin pyöräilemään aluksi vähintään töihin viitenä päivänä viikossa, joka on 70 kilometriä viikossa. Siitä on hyvä lähteä eteenpäin. Jossain vaiheessa siirryn myös rullaluisteluun ja voimaharjoitteluun, jos salimaksut eivät vain olisi taivaissa.

Vanhempani aikovat muuttaa pienempään asuntoon, koska systerini ja minä asumme jo omissa kämpissämme ja kilpikonnani, Essi, on haudattu vanhempieni pihalle. Hyväksyin muuton vain sillä ehdolla, että Essi muuttaa kanssa. Koska en pidä ajatuksesta, että lemmikkini, jota käyn lähes joka kuukausi katsomassa olisi jonkun toisen pihalla enkä pääsisi hänen luoksensa.
Viimeksi vanhempieni luona isäni sanoi, että hän nostaa Essin ylös ja puhdistaa hänet. Jotta ymmärrätte niin Essi menehtyi noin kolme vuotta sitten eli hänestä ei ole kuin kilpijäljellä. Puhdistaminen tarkoittaa sitä, että Essi siirretään isäni kolme vuotta sitten tekemään laatikkoon ja haudataan uuden asunnon pihalle. Se että isäni suostui ottamaan asian hoitaakseen on todella iso asia itselleni. Koska ensinnäkin Essi oli todella tärkeä itselleni ja vaikka hän olikin vain pari kuukautta itselläni, menehtyen keuhkokuumeeseen, jossa osa syy oli varmasti ero vuosien ajan olleesta kaverista. Omistajat eivät voineet enää hoitaa kumpaakaan, joten me ostimme Essin, toinen konna oli jo liian iso silloiseen asuntoon. Joten pystyimme ottamaan vain Essin, mikä oli varmasti hänelle rankkaa.
Kaksi kuukautta meni, Essi oli pitkään todella pirteä, rauhallinen ja aktiivinen konna, joka tuli muiden konnien kanssa hyvin toimeen. Sitten Essin ruokahalu katosi, se oli väsynyt ja veimme sen eläinlääkärille, joka totesi keuhkokuumeen. Ohjeisti myös kuinka hoitaa Essiä.
Seuraavana päivänä tullessani koulusta Essi oli jo menehtynyt. En ollut pitkään aikaan kokenut samanlaista tuskaa, joten jo pelkästään tämän takia olen iloinen, että isäni arvostaa sitä, että haluan Essin seuraavan heitä mihin muuttavatkaan. Jos itselläni olisi oma piha niin ottaisin hänet lähemmäksi.

Kiitos siis isälleni ja äidilleni, että olette jaksaneet itseäni ja siskoani nämä vuodet ja tulevat. Arvostamme ja rakastamme Teitä valtavasti, ilman tukeanne meillä olisi ollut erittäin rankkaa elämässämme.

Be Sociable, Share!

• 

Katso myös:

1. Kiitos Teille Haluan kertoa Sinulle, joka luet tätä, että vaikka kuva, jonka...