Kun eräs kaverini alkoi kyselemaan asiasta, lähinnä etsien jotain koodin pätkää. Toisaalta jos tälläinen koodi on google on kieltänyt sen. Siksi on monia muista tehokkaita tapoja saada itsensä näkyviin. Otsikosta huolimatta, en keskity ainoastaan Googleen vaikka se onkin paras hakukone mihin voit sivustosi saada. Googleen palaan blogin myöhemmässä osassa.
Kerro kaverille
Sen sijaan, että käyttäisit normaalia sivuilta löytyvää kerro kaverille sivuista lomaketta, ota yhteyttä eri sivustojen ylläpitäjiin ja pyydä heitä joko lähettämään kavereilleen sinun sivustosi linkin, pienellä tekstillä tietenkin. ” Vilkaises tätä, http://photoshoppaus.net “. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että valmiit tekstit kuten ” Ystäväsi, Tarmo Turisija, haluaisi sinun katsovan seuraavaa sivua. Olemme varmoja, että pidät siitä. ” Ja linkki perään, ei kolahda. En itse avaa ensimmäistäkään tuollaista linkkiä.
Blogit
Nykyään blogeja ilmestyy joka käänteessä ja varmasti itse tunnet monia kavereita joilla on blogi tai käyt aktiivisesti jollain blogilla lukemassa tarinoita. Muun muassa eräs taho lähestyi itseäni ja pyysi kirjoittamaan blogin hänen sivustostaan, maksua vastaan, idea hieno, mutta, aina löytyy mutta. Hän sanoi, ettei ole väliä haukunko vai kehunko sivua, tässä vaiheessa herää ajatus, että mitäs, mitäs. Mutta jos sivusi on korkealla Googlessa, tuo maksu on ihan hyvä ehdotus varsinkin, jos toinen ei ole. Tässä tapauksessa pitää huomioida linkin arvo, koska se kolahtaa hakukoneisiin, jos sivuun linkitetään usein niin ” arvo ” kasvaa.
Mutta mielellään kehua peliin, koska se on osaltaan riskipeliä, jos mennään haukkumislinjalle.
Jos joku kirjoittaa kehun omasta sivustostasi, ole reilu ja tee samoin hänelle.
Pay per click-mainonta
Tämä on yleinen tapa mainostaa hakukoneissa kuten Googlen Adwords. Tilin luomisen jälkeen lisäät rahaa tilillesi ja määrität linkillesi hinnan, esimerkiksi 2 senttiä. Tämä tarkoittaa, että joka kerta, kun linkkiäsi klikataan maksat siitä 2 senttiä. Googlessa voit myös määrittää avainsanoja sekä lisätä lyhyen kuvauksen tai lähinnä mainoslauseen, huomaa, että mainoksesi otsikko ja itse teksti sisältävät yleensä avainsanan. Unohtamatta mahdollisuutta kohdistaa mainostasi.
Tehokasta, varsinkin, jos osaat kirjoittaa iskevän tekstin.
Nämä ovat tehokkaita – mutta on paljon tehokkaampia
Kuvittele olemassa oleva palvelu, jossa käy miljoonia ihmisiä, tuleeko mieleen jotain? Joku missä on videoita? Aivan, Youtube.
Youtube mainostaminen on erittäin kätevää ja videoiden teko helppoa. Pelkkä nettikamera riittää videoiden tekoon. Videoissa ei tarvitse muuta ajatella kuin vaihtoehtoja. Jos videosi on hauska se kerää varmasti katseita – älä unohda lisätä videoon linkkiäsi. Mutta tämäkin vaatii sen, että se näkyy jossain kulmassa, ei siis pomppaa koko ruudun kokoiseksi, tämä hävittää porukkaa videosi parista sekä sivuiltasi. Asia tekstin myös kiinnostaa, tällöin huomioi oma sivustosi, jos kirjoitat esimerkiksi blogia internet markkinoinnista niin tee lyhyt esittely aiheesta ja lisää Youtubeen. Yksinkertaista, laaja yleisö ja ennen kaikkea maksutonta.
2 haastajaa MySpace versus Facebook
Seuraavat tavat mainostaa ovat toistensa kilpailijoita, MySpace sekä Facebook vaikka sisällöltään erilaisia nämä kaksi kilpailevat käyttäjistä keskenään. MySpace keskittyy enemmän ihmisiin ja ryhmiin, jälkimmäisestä esimerkkinä jokin bändi, joka luo omat sivut saadan näin enemmän huomiota. Kun taas Facebook on yksittäisiä käyttäjiä varten. Erikseen sivuston sisällä on sitten ryhmiä, joita voit luoda itse. Kuten itse olen tehnyt, Photoshoppaus.net omaa oman ryhmänsä Facebookissa, tervetuloa liittymään.
Mitkä sitten ovat sellaisia asioita, mitä sinun tulee välttää?
Hakukone listauksia
Jos törmäät sivustoon mainostetaan, joko maksuttoman tai maksullisen palvelun kautta, että sivustosi lisätään 800,000 hakukoneeseen – vältä palvelua. Kävijämääräsi tuskin kasvaa, mutta sähköpostisi on pian tukossa. Nämä ovat puhtaita roskapostin lähteitä. Ei riitä, että annat väärän osoitteen, koska usemmiten nämä sivustot haluavat, että varmistat tilauksen oikeellisuuden tai vaihtoehtoisesti palvelun spiderit käyvät sivustosi läpi etsien sähköposti osoitteita. Näistä posteista on hankala päästä eroon.
FFA
Free-For-All palvelut hyväksyvät sivuilleen kaikki sivustot, tämän lisäksi sivusi näkyy myös palveluun rekisteröityjen sivuilla joita voi olla helposti kymmeniä tuhansia. Saat sivusi näkymään siit tuhansilla sivuilla, voit jopa löytyä Googlesta, mutta vain hetkisen sekä jokainen näistä tuhansista sivuista lähettää sinulle jonkin tyyppistä roskapostia. Silta ei vain voi välttyä.
Linkkihakemistot
Google on myös linkkihakemisto, mutta tunnettu sellainen. Mutta on myös niitä, jotka eivät ole oikeastaan tunnettuja ja niissä on vain muutama linkki, mutta kukaan ei käy niissä hakemassa tietoa. Oma sivustoni on yhdessä sellaisessa ja ainoa asia mitä siitä saa on, että google löytää linkin toiselta sivustolta, täten nostaen linkin suosiota – periaatteessa. Huomaa, että nämä sivut tuskin ovat itse korkealla hakukoneessa, joten hyötysuhde on lähes olematon.
Tässä alustavasti, seuraavassa blogissa keskitytään itse sivustoon ja kuinka sitä voi kehittää.
Tässä pari hakusanaa, joilla omat sivustoni löytyvät blogin kirjoittamisen aikaan siis.
Sijalta 8. Poke
5 tulosta hakusanoilla: poke blogi
Jos pidit blogista linkitä siihen ja jaa tieto myös muiden kanssa – vaikka eihän tämä mikään salaisuus ole.
Katso myös:
- Googlen hakutulokset – Kaikki ei ole sallittua Tällä kertaa katsomme mitä ei saa tehdä, jos haluaa sivunsa...
- Hakutulokset ja niiden käyttö – erilailla Kunhan testailen jonkun hakukoneen haetuinpia sanoja Ajattelin kokeilla kirjoittaa blogin...

