Vilkaisin tuossa aiemmin Iltalehden netti-tv:stä kuvaa Oulun erotiikkamessuilta. En tiedä sitten oliko vika itsessäni vai haastattelijassa, mutta näytti siltä ettei kaveri ollut aiemmin ollut vastaavassa paikassa. Jostain syystä laittamassa mikrofonia haastateltavan kurkusta sisään. Epäilen vahvasti ettei tämä kaveri ollut syväkurkku tai hänen fetissinään ollut mikrofonit.
Oulu on kuulemma haastateltavan mukaan eroottisin kaupunki vaikkakin on uskovaisten valtakunta. Uskovaiset eivät välttämättä ole se ihmisryhmä, joka erotiikka messuilla käyvät. Ajatteleppas itse aikojen alussa, tässä tapauksessa ajanlaskun alkua. Jeesus paikallisessa erotiikka-messulla, kaverihan olisi ehkäpä paikan tunnetuin henkilö vaan enpä jatka tuota enempää ettei joku oikeasti suutu.
Tämän ei ole tarkoitus loukata ketään, joten turha tulla syyttelemään. Viitataan vain jollain tapaa uskovaisiin ja eroottiseen kaupunkiin. Toisaalta, erotiikka kuuluu, jokaisen elämään tavalla tai toisella, tulisi kuulua ainakin uskoi sitten mihin tahansa. Eikö vain?
En osaa ajatella itse kaupunkia eroottisena, mutta varmasti suuri osa naisista taitaa tuon alueen ja miksei miehetkin. Mitä sitten ajatellaan, kun kutsutaan kaupunkia eroottiseksi niin on aivan toinen tarina.
Haastattelun jälkeen kuvataan samoja henkilöitä pariin otteeseen ja kameramies oikein keskittyy kuvaamaan naista, joka katsoo hot pantseja. Ehkäpä liikaa kuvattu ja varmasti ilman lupaa.
Tukiainen
Mitäpä olisi erotiikkamessut ilman Tukiaista? Parempaa.
Naisen tanssi on ala-arvoista eikä pysy hoikemman parinsa, varmaankin hänen siskonsa perässä. Mahtaako rinnat hidastaa menoa vai eikö hän vain osaa? Eroottista se ei ainakaan ollut.
En tiedä onko tämä haastattelian idea vai Tukiainen haluaa pitää pinnalla jo aiemmin käsiteltyä asiaa, mutta taas pukkaa Hymy-lehden tarinasta koituneen kohun käsittely.
“Mä olin silloin Dubaissa ja olin aika järkyttynyt, kun menin nettiin” – Jos Tukiaisesta on jokin lööppi niin olen minäkin järkyttynyt kuten moni muu varmasti. Katsomme lööppejä ja tulee otsikko “Tukiainen…” samalla hetkellä puoli Suomea tokaisee samaan aikaan “Taasko??”. Kuin Matti Nykänen, mutta naisena. Kuinka kuivia aiheita Suomessa voikaan olla.
“…nyt tää räjähti käsiin” – Ei muuten ole kovin usein Tukiaiselle samaa käynytkään. Vai onko? En halua tietää ja sinä siellä, joka tätä luet, poista se likainen ajatus mielestäsi. Tiedän mitä ajattelet.
“Mä oon niin pöyristynyt ja tää miten tunnettuja me ollaan, tai minä niin mä oon ollu aika järkyttynyt.”
Hetkinen… haatattelussa on oleellista toki kertoa ja painottaa, että on tunnettu. Toki hän on tunnettu, mutta kuinka moni haluaisi tuoda Hymyn juttua koko ajan esille tai edes haluaisi ihmisten vielä muistavan asian? En enää muista koko asiaa, mutta totean usein näemmä “Taasko??”.
Haastattelu oli vitsi, haastattelija oli vitsi ja, jos kuvaaja oli itse päättämässä mitä kuvasi niin joko kouluun takaisin tai muiden kuvaamien videoiden katsominen uudelleen ja uudelleen, jossain vaiheessa hänkin varmasti oppii oleellisen kuvaamisen jalon taidon.
Naiset, haluaisin kysyä teiltä, että kuinka moni näiden tai vastaavien messujen aikana ostaa esim. liukastetta ja sitten lähtee baariin? Ei ole kovin suuret odotukset baarin miehistä tai naisista, jos näin oikeasti tapahtuu.
Ei vastaavia kirjoituksia.

