Maailmanloppu 10.9.2008
Todellisuudessa otsikko ei pidä paikkaansa, periaatteessa. Vaikkakin itse koe herättääkin tunteita mahdollisesta katastrofista.
Laitteen on tarkoitus selvittää aineen rakenteen peruskysymyksiä kuten mikä on kaiken aineen, materian alkuperä ja kuinka maailmankaikkeus syntyi. Tutkijat odottavat kokeelta paljon, sillä sitä on kansainvälisin voimin rakennettu ja valmisteltu 20 vuotta.
Itse laite on 26 659 metrin pituinen ja se sijaitsee tunnelissa, joka on 50 – 150 metrin syvyydessä maan sisällä, halkaisijaltaan se on 3,8 metriä. Tunneli sijaitsee pääosin Ranskan puolella, mutta osa siitä on myös Sveitsin puolella. Itse maiden rajan se ylittää neljästi.
Törmäytintunnelissa olevan putken sisässä on kaksi suprajohtavien sähkömagneettien ympäröimää putkea, joissa hiukkaset kulkevat vastakkaisiin suuntiin. Magneetteja jäähdytetään nestemäisellä heliumilla. Neljässä pisteessä on magneetit, joilla voidaan törmäyttää protonisäteet toisiinsa.
Kokeen seurauksena esitettäviä vaaroja ovat:
- vakaan mustan aukon syntyminen
- jonkin tavallista ainetta vakaamman eksoottisen aineen syntyminen
- protonin hajoamista katalysoivien magneettisten monopolien syntyminen
- virheellisen tyhjiön purkautuminen.
Large Hadron Collider eli LHC (suom. suuri hadronitörmäytin) saattaa synnyttää pienehköjä mustia aukkoja. Mikäli mustia aukkoja syntyisi, ne haihtuisivat lähes välittömästi Hawkingin säteilyllä ja olisivat siten harmittomia. Hawkingin säteily on tosin vielä varmistamaton ilmiö.
CERN tutki mahdollisuuksia vaarallisten kohteiden syntymiselle ja totesi, ettei ole “mitään ajateltavissa olevaa vaaraa”.
Vaikka tapahtuman todennäköisyys onkin lähes mahdoton, kun jokin menee pahasti vikaan, kuten mustan aukon syntymynen, emme ole keskustelemassa enää asiasta. Tuhoisimme vain planeettamme, sillä olevan elämän sekä aurinkokuntamme ajan kuluessa.
Katsotaan olenko vielä 24h päästä kirjoittamassa blogia.
Lähde: Wikipedia
Katso myös:
- Big Brother 2008 Finland / Suomi En ollut aikomassa missään vaiheessa kirjoittaa big brotherista, mutta tässä...
3 kommenttia
diidee on Tammikuu 18th, 2009
noh ei sitä maailmanloppua tullu vuonna 2008!
ja uskon että ei tule muutakuin 5miljardin vuoden päästä…
Poke on Tammikuu 20th, 2009
Seuraava yritys maailmanlopulle 21.12.2012 tai 23.12.2012. Riippuu luottaako italialaiseen ennustajaan(23) vai mayoihin(21). Mutta en menisi lyömään vetoa kummankaan puolesta.

Abana on Lokakuu 23rd, 2008
No, täällä vielä ollaan. LHC on nyt katkolla heliumvuodon takia. Katsotaan kuinka käy ensi keväänä kun niitä protoneja oikeasti aletaan törmäyttämään toisiinsa. Itse en ole huolissani, planeettamme on kokenut lukemattoman määrän vastaavia, ja vielä huomattavasti suuritehoisempia, törmäyksiä olemassaolonsa aikana.