“Wumpscut86″

“Wumpscut86″ ei tule olemaan iloinen, kun huomaa, että on vielä elossa – tosin tätä kirjoittaessani messenger vilkkui ja minulle ilmoitettiin, että ampuja on menehtynyt. Se siitä rankaisemisesta.

Toisen ampuminen
Mistä johtuu, että ihmisiä pitää ylipäätään ampua toisia? Onko syy valtameren takana amerikan mantereella? Jossa aseita ihannoidaan ja vuosisatoja jatkunut tappaminen on siirtynyt kouluihin, pilvenpiirtäjiin(9/11,Loose Change), kaduille. Emmekö ole kehittyneet askeltakaan näiden vuosituhansien aikana? Miksei aseet voisi olla sellaisia, jotka eivät vahingoita ihmistä(tazer, joka tosin on pari kertaa mahdollisesti tappanut, mutta ei ole oikeasti siihen tarkoitettu)?

Syylliset
Henkilökohtaisesti syyttäisin yhdysvaltoja, koska aika lailla kaikki ns. paha tulee kuitenkin sotaa lähes ihannoivasta maasta. Maa ei kykene toimimaan ilman sotakalustoaan saati tappamista.

Vaikutteita saa toki yhdysvalloista tapahtuvasta väkivallasta, jota tapahtuu päivittäin muun muassa kaduilla, mutta alku löytyy tällekkin tapaukselle hänen omasta mielestään. Jotain hänen elämässään on vaikuttanut kehitykseen ja mielipiteisiin siten, että hän sortuu tappamiseen. Paljolti syy on henkisessä kehityksessä, mutta koska en kyseistä ihmistä tunne en ala myöskään miettimään miksi hänellä lopulta napsahti Auvisen tapaan.

Miksi hyökätä ylipäätään kouluihin? Miksi riistää toiselta ylipäätään hänen elämänsä? Kellään ei ole oikeutta päättää kuka elää ja kuka kuolee, ei kellään. Aina on enemmän kysymyksia kuin vastauksia.

Käsittääkseni Kauhajoen tapauksessa oppilailla oli juuri koe menossa, kun ampuja tuli huoneeseen. Opiskelijat ovat opetelleet aihetta, jotta menestyvät kokeessa ja joku päättää lopettaa heidän elämänsä. Tällöin kaikki mitä he ovat koulun ja elämänsä eteen tehneet on ollut lähes turhaa.

Rangaistus
Kuolema ei myöskään ole koskaan rangaistus. Kuolema on se mikä päättää elämän fyysisessä kehossa, mutta eläminen mitä todennäköisemmin ei lopu siihen, mutta sen näemme sitten kun on sen aika. Tämän sanottuani rangaistus määritetään oikeudessa, joka tulee määrittää aikana, joka vietetään vankilassa, jolloin ihminen joutuu miettimään tekojaan ja miksi on sinne joutunut. Tässä oleellisinta on, että kyseinen henkilö on elossa.

Ratkaisu ehdotus:
Aseet yksinkertaisesti pois kodeista, mökeistä. Jos harrastaa ampumista niin aseita saa käyttöön vuokraus periaatteella vain ampumisradalta – eipähän veisi muualle. Sen lisäksi henkisestä tilasta arviot ennen koko ampumisharrastuksen aloittamista.

Metsästäjät on eri asia, mutta en kyllä henkilökohtaisesti ymmärrä tarvetta ampua eläimiä “koska niitä on liikaa”. Emmekös me ihmiset valtaa eläimien elin alueita eikä päinvastoin. Tiedän, ettei tämä liity asiaan sen ihmeemmin, kunhan sanoin.

Politiikka
Siltikin yksi naurettavimmista asioita on, muun muassa Vanhasen kommentti: “Aselakiin tulossa muutoksia”. Nämä asiat tapahtuvat vain ja ainoastaan silloin, kun jokin menee pahasti pieleen.

Poliisit
Mielestäni on myös turha alkaa syyttämään poliisia tämän tapahtuman mahdollisesta estämisestä, koska tiettyjä sääntöjä noudatetaan ja niiden perusteella tehdään päätös. Eivät he voineet kuvitella, että videoista mitä netissä on satoja seuraisi tämä tapahtuma. Jos tutkisimme jokaisen netissä esitetyn videon taustat ja siihen liittyneet henkilöt emme saisi mitään fiksua aikaiseksi.

En haluaisi olla mitenkään ilkeä mutta: “Ihmiset toistavat samoja kysymyksiä: miten tämä voi olla mahdollista, miksi näin kävi? ” -Iltalehti 23.9.2008

Tämä on mahdollista, koska on koulukiustausta, ihannoidaan aatteita, aseita, kuolemaa, mitä lie mieleen tuleen.
Miksi sitten näin kävi? Vastaus katosi ampujan kuoleman mukana ellei videoissa mitä hän jätti ole viestiä. Jos ajatellaan ampujan näkökulmasta niin videoilla ja teoillaan hän halusi loppupeleissä huomiota, mutta arvostusta hän ei tule saamaan.
Jokelan ampujan viesti

Arvostakaa elämää.

-Osanottoni

Ei vastaavia kirjoituksia.

Olen digitaalisesta viestinnästä kiinnostunut kaveri, joka liikkuu monesti järkkäri kourassaan pitkin paikkoja kuvaten niin maisemia kuin malleja. Teen freelacer pohjalla erilaisia projekteja, kirjoittelen blogia ja ylläpidän paria muuta saittia. If you love it, share it.

2 kommenttia - "“Wumpscut86″"

  1. Jaro sanoo:

    Moi vaan!

    Tässä omat mietteeni asekiellosta, valvonnasta ja sensellaisesta…

    Veitset ja haarukat vois kans ottaa pois, eikö vain? Niilläkin voi tappaa.

    Eiköhän kuka tahansa kiristyneistä laeista ja lisääntyneestä valvonnasta huolimatta (tai niiden ansiosta) keksi uusia keinoja, kuinka tappaa muita.

    Eikö olisi parempi näiden oireiden sijaan hoitaa itse tautia?

  2. Poke sanoo:

    Kahtos, Larnoksen poikakin eksynyt tänne.

    Aina on parempi hoitaa itse syy asioille, joittei tule näitä ikäviä seurauksia, mutta niin ei käy. Syitä tälle kyllä keksitään ammattitaitoa/tiloja ei ole, raha ei riitä.

    Sinänsä meidän pitäisi kieltää aivan kaikki (tämä ei sitten taas ole enää elämästä nauttimista), koska aina keksitään uusia tapoja tappamiseen mutta hyvin harvoin sen lopettamiseksi. Miksiköhän näin päin?

Jotain sanottavaa? Kommentoi!