Meneekö sormi suuhun, kun opiskelet ahkerasti sitä millä et tee mitään? Syytä siitä koulua tai opetusvirastoa.
Huomaatko, että syyslomasi, jonka on ollut viikon mittainen katoaa? Se on puhtaasti opetusviraston syytä.
Miksi näin?
Heille ei ole näemmä kerrottu, että aivot tarvitsevat lepoa ja henkilöt irtautumista aherruksesta. Vai onko syy sitten, että opetusvirastossa ei ole mitään siellä kopassa. En opiskele lääketiedettä niin en voi asiaan varmuutta sanoa, mutta luulisi, että sitä taukoa saisi olla. Kuka haluaa opiskella koko ajan ja varsinkin, kun päivät pimenevät? Aamulla pimeässä kouluun ja illalla pimeässä kotiin.
Tämä johtaa lähinnä kiinnostuksen loppuminen, koska ei ole taukoja itselle, saati perheelle. Kuvitelkaa itse, jos opiskelijan vanhemmat asuvat kauempana ja haluaa viettää aikaa heidän kanssaan. Viikon sijaan, nyt sinulla on vain pari päivää. Silloin ehtii mennä yöksi ja aamulla takaisin. Ehkä se viikko kuulostaakin hyvältä.
Tämä näyttänee koskevan uutisen mukaan vain Helsingin lukioita ja palaute kuuluu, mutta kuuluuko tarpeeksi pitkälle?
Tiukentunutta käytäntöä opetusvirasto perustelee loma-aikojen yhtenäistämisellä pääkaupunkiseudulla, jotta perheet voisivat pitää yhteisiä syyslomia.
Se siitä laadukkaasti vietetystä ajasta – ei se aika toki ratkaise, mutta perustelkaa niin, että joku oikeasti uskoisi.
Vähennetään lomia tarkoittaa yhteisiä syyslomia perheen kesken. Anteeksi, mutta en ymmärrä tätä kaavaa. Taitaa olla matemaattimen kaava, jonka vain opetusvirasto osaa.
YA * DA/OV = JA
Opetuslautakunnan puheenjohtajan mukaan loma-ajat eivät ole herättäneet lautakunnassa keskustelua.
Mutta menkääpäs itse näihin lukioihin niin keskustelua varmasti tulee, keskustelkaa oppilaiden kanssa, heille tämä on tärkeätä. Ei vaadi paljon älyä tajutakseen näitä asioita.
Vaikka en olekkaan itse enää lukiossa, pidän tätä äärimmäisen naurettavana ja typeränä vetona opetusvirastolta. Viikon loma tai opetusvirastoon porukkaa, joka ajattelee vihdoin oppilaiden ja heidän perheidensä parasta. Ei aina vain “ohjeita”.
Ei vastaavia kirjoituksia.

