Olen varmasti yksi monista joka ei ymmärrä sodan ideaa, ainakaan tämän tarinan yhteydessä.
Israel myönsi, että on suunnitellut hyökkäystä Gazaan noin puolen vuoden ajan, samaan aikaan rähinöintiä on tapahtunut molemmin puolin. Muutama raketti muurin yli ja vastaavasti toiselta puolen. Olenko se vain oma kuvitelmani vai onko tämä moderni versio keskitysleiristä? Kuitenkin Gazan ympärille on rakennettu betonista muuri. Emmehän me muutkaan rakenna muureja rajoillemme ellei sitten erinäisissä elokuvissa. Mutta tämä on valitettavasti todellisuutta, jossa kuolee siviilejä lähes pakosta.
En usko, että Israel paljon välittää kuka muurin toisella puolen kuolee. Jos se on siviili niin se määritellään Hamasin terroristiksi tai tätä tukevaksi, aivan kuten Yhdysvallat Irakissa. ainoa ero on “eri” vihollinen.
Todellisuudessa Israelin toimintaa ei tueata. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa 31.12.2008 oli Päivän kysymys, jossa kysyttiin: “Onko Israelin hyökkäys Gazaan oikeutettu?”. Vastanneista 61 prosenttia sanoi ” Ei ” ja vain 39 prosenttia ” Kyllä “.
Hyökkäystä voidaan verrata Yhdysvaltain operaatioon Irakissa vaikka pääsyyt eivät olekkaan aivan samoilla lähtoviivoilla. Yhdysvallat menivät Irakiin valheilla, jotka heidän mukaansa oikeutti heidät hyökkäämään. Mahtaako samanlainen koira olla haudattuna myös Israelin maaperälle?
Israelilaissotilaalla on aikaa sodan ohessa pelata texas hold’emia
Juttelin eilen netissä Texas hold’emin parissa erään israelilaissotilaan kanssa sodasta, kun tämä oli päättänyt ilmoittaa pelissä, että he ovat vallanneet Gazan. Kohteliaasti kysyin häneltä ” Entäs sitten? “. Hän kertoi, että se on hieno asia hänelle/heille. Pääsimme yhteisymmärrykseen kuitenkin siitä ettemme ymmärrä sotaa tai lähinnä sen tarpeellisuutta näin yleisellä tasolla. Kerroin hänelle myös, että eräässä lehdessä oli äänestys, jossa kysyttiin oliko hyökkäys oikeutettu ja ilmoitin, että suurin osa ei ollut israelin puolella. Tämä sai aikaan pieniä vastalauseita. Ehdotin myös, että Ahtisaari tulisi paikalle, kun eivät osaa itse pitää rauhaa yllä. Tämän jälkeen hän poistui pöydästä. Ehkä ei pitäny palautteestani.
Päätoimittajalle
Helsingin Sanomissa oli päätoimittajalle osoitettu mielipide tai vastaus. En tiedä, onko kyseisestä kirjoitettu päätoimittajan osalta sitten. Mutta tekstissä ilmaistaan, että Israel on osoittanut pidättyvyyttä ja on yrittänyt palauttaa rauha, mutta tilanne vaati kuitenkin sotilaallisia toimenpiteitä, jotta he voivat puolustaa kansalaisiaan ja suoda heille normaalin elämän.
Kirjoittajan mukaan Israel tekee kaikkensa ettei syyttömät vahingoittuisi, miten itselläni on vaikeuksia uskoa tätä. Kuten aiemmin kirjoitin niin, kun ammus osuu kohteeseen x ja ihmisiä kuolee he eivät ole siviilejä. Nämä määritetään Hamasin taistelijoiksi tai apureiksi. En oikein usko, että Israel tietää mihin ammuksia suuntaa vaan pääosin laittaa Gazan alueen lähes tulkoon matalaksi.
Jos oikein luin niin he ovat suunnitelleet tätä jo puoli vuotta ja Hamasin hyökkäys antoi syyn hyökätä koko arsenaalilla kimppuun. Tämä taktiikka luo pakostakin siviileille puhtaan helvetin eikä heillä ole periaatteessa minkäänlaista turvaa. Vai kysyvätkö Israelilaissotilaat erikseen jokaiselta: “Oletko siviili vai Hamas-taistelija?”
Kirjoittaja mainitsee, että olisi pantava merkille myös se, että Israel vetäytyi Gazan alueelta kokonaan vuonna 2005 antaakseen palestiinalaisille mahdollisuuden elää elämäänsä rauhassa Israelin rinnalla.
-Kummasti tekstissä ei mainita muurista mitenkään. Oliko se bonus vai puhdas saarto?
Eräs oma kehu iskee tekstissä silmään: “Mutta Hamasin otettua alueen hallintaansa se on aiheuttanut Israelin kansalaisille kärsimyksiä raketti-iskuilla suvereenin Israelin alueelle, mikä on räikeä loukkaus kansainvälistä oikeuttaa vastaan.”
Tarkoitetaanko tässä ylivoimaista, koska olisihan se kauheata, jos heikompi pistäisi hanttiin… Vai onko kyseessäse, että he (Israelin johto) saavat päättää mikä on kansalle hyväksi ja saavat päättää sodasta sekä rauhasta. Koska tälläinen voisi päättää mitä koulussa saa opettaa niin tarkoittaako se sitä, että historian kirjoissa Israelin itsetuntoa kohotetaan sarjakuvamaisiin piirteisiin, lähes sankari”hahmoksi”? Se tulee olemaan varmaan sitten komedia.
Lopuksi kirjoittaja kertoo,että he ovat toistuvasti sanoneet, että rauhaan vastataan rauhalla, mutta terrori aiheuttaa vastareaktion.
Onpa hienoa etteivät he ole rikkoneet tulitaukoja koskaan..
Jos haluatte lukea kyseisen tarinan itse se on muistaakseni Helsingin Sanomissa 31.12.2008 mielipide-osastossa otsikolla ” Päätoimittajalle “. Itse en kerro kuka tämän kirjoitti, koska hän ei ole mainitsemisen arvoinen.
Rauha?
Ei näillä näkymin ole mahdollista, koska turvallisuusneuvosto ei kyennyt antamaan konfliktin lopettamista vaatinutta päätöslauselmaa sillä USA ei hyväksynyt Libyan päätöslauselmaehdotusta vaan vaati Hamasin julistamista yksiselitteisesti terroristijärjestöksi. Mikä yllätys, Isrealin isoveli tulee auttamaan. En itse näe syytä yksiselitteiselle julistukselle, koska, korjatkaa jos olen väärässä, Hamas tukee kouluja sekä sairaaloita, joka käsittääkseni ei ole terrorismia. Samalla periaatteella Yhdysvallat sekä suurin osa muista valtioista voidaan julistaa terroristijärjestöiksi, koska niissäkin tuetaan opiskelua ja terveydenhuoltoa. Molemmissa esimerkeissä on myös sotilaallinen siipi tai armeija.
Yhdysvaltojen väliintulo, joka asiassa on ärsyttävää, ei ihme, jos maailmassa ei ole rauhaa. Onneksi nämä kaverukset omaavan yhteisen luonnonvaran, jolla on kaksi merkitystä, ainakin meille suomalaisille. Luonnonvara on nimeltään potaska, jota molemmilla on äärimmäiset määrät. Voit itse kuvitella kumpaa on kenellä ja mitä määriä, mutta selvyyden vuoksi potaska on sama kuin kaliumkarbonaatti.
Tämä rakkaus-suhde maiden välillä on johtanut myös siihen, että Yhdysvallat on antanut Israelille vuosittain noin kolme miljardia dollaria kehitysapua, josta esimerkiksi vuonna 2001 oli kaksi miljardia sotilasapua. Joten onko yllätys, jos isoveli tulee tässäkin tilanteessa auttamaan. Tämähän johtaa siihen, että uudet aseet ostetaan Yhdysvalloilta niin kuin aina.
Israel valitsi saman tien kuin isoveljensä Yhdysvallat
Sota tuskin on loppumassa ihan heti, mutta se, että onko hyökkäys oikeutettu? Oma mielipiteeni on, että ei. Maata saa puolustaa, siinä ei ole mitään väärää, mutta tämä sota ei ole puolustamista vaan puhtaasti pidemmän päälle suunniteltu hyökkäys-operaatio eikä hetkittäinen innostus.
Molemmat tappavat aseillaan siviilejä, siltä ei voi välttyä. Toki Israelilla on paremmat aseet, Yhdysvallat varmistaa aseiden saannin. Kun Gazaa tulitetaan sekä pommitetaan ilmasta, mereltä sekä maalta niin varmasti osa ammuksista osuu kohteeseensa ja osa tappaa siviilejä.
Kysymys on vain siitä kummalla on pokkaa vaatia rauhaa niin, että saadaan sopimus aikaiseksi. Olisikohan tämä Ahtisaaren heiniä? Koska Yhdysvaltain johdosta ei ole tämän ratkaisijaksi. Kunnioitan Barack Obaman tavoitteita, mutta Lähi-itää on “korjailtu” jo ihan tarpeeksi heidän (Yhdysvaltojen) toimestaan aivan tarpeeksi.
Ei yhdessä eläminen voi olla noin vaikeata.
Katso myös:
- Kuin tämä ei voisi paisua enää enempää Palaillaan aiheeseen, joka näyttää olevan koko ajan esillä. Milloin sota...
- Pienen pieni ehdotus Hamasin ja Israelin väliseen ongelmaan Erään uutisen pohjalta, tuli mieleen sellainen pienen pieni ehdotus, että...
