Pienen pieni ehdotus Hamasin ja Israelin väliseen ongelmaan

Erään uutisen pohjalta, tuli mieleen sellainen pienen pieni ehdotus, että rauha Israelin ja Hamasin välillä olisi todellisempaa, jos loppu maailmaa viitsisi olla huomioimatta Yhdysvaltojen kommentteja. Yhdysvallat eivät voisi olla yhtään enempää puolueellisia. Olisi todellisempaa, jos Yhdysvallat lopettaisi aseiden kuljetuksen Israeliin niin he eivät välttämättä kykenisi tähän sotaan. Toki silloin aseet hankitaan muuta kautta, mutta tulisiko tässä asiassa aseiden kuljettaja maa avuksi ja puhumaan Israelin puolesta.

Hamasista sen verran vielä

Pitää olla kohtuu typerä, jos luulee, että Hamas omistaisi jättimäiset maansiirtokoneet, joilla siirtää Israelin valtion mereen tai ylipäätään kykenisi siihen millään tavalla.

YK

YK:sta ei ole mitään apua. Tarvitaan sovittelija, joka kykenee saamaan rauhan, se ei ole YK. Yksi mies riittää ja mitä todennäköisesti hänen avustajat. Olen täysin sitä mieltä, että tarvitsemme Martti Ahtisaaren kaltaisen henkilön ja koska sellaista ei ole maailmassa kuin tämä yksi niin, voisiko joku kysyä häneltä? Valitettavasti itse en omista hänen numeroansa, joten en voi kysyä.

EU

Sählääjien organisaatio, joka määrittää puun koloille oman direktiivin tuskin osaa ratkaista sotaa. “Lähetämme tarkkailijoita”, juu, no siitähän se tilanne ratkeaakin. Joka maa lähettää omat raketin ruokansa ja meillä on pippalot pystyssä.

Ei tämä ratkea sillä, että puhutte pyöreissä pöydissänne. Olette kaukana Kuningas Arthurista ja hänen pyöreän pöydän ritareista, tehkää palkkanne eteen jotain. Älkää toimiko, kuten GWB Irakin sodan aikana, golffaatte samalla, kun puhutte lehdistölle ja samaan aikaan toisaalla omat sotilaat kuolevat, koska joku teki väärän päätöksen tai toimitti keksityt paperit paikkaan x. Tiedän, talvella golffaaminen ei ole välttämättä paras vaihtoehto, riippuu paikasta tosin. Mutta etteköhän te ymmärrä vai pitääkö tälle kehittää oma direktiivinsä ja sääntönsä. Pilkun…

Sota itsessään

Eikö Israel omassa mahdissaan ymmärtänyt, että heillä on toki tehokkaammat aseet, mutta sota käydään kaduilla, rakennusten keskellä. Paha mennä tankin kanssa sinne, jää pian loukkuun ja saa panssarintorjunta ohjuksesta. Siitä on voitto kaukana. Olisi luullut, että joku olisi opetellut hieman sodan käyntiä, se ei ole aina se, jolla on paremmat aseet, joka voittaa vaan se, joka ymmärtää taktiikan päälle. Eli turpaan tulee tässä tapauksessa.

Todennäköinen loppu

Jokainen saa turpaansa, mutta media lopulta kertoo oman versionsa. Mihin uskot on oma asiasi. Toisaalta, koska molemmat saavat turpaansa niin todelliset häviäjät ovat siviilit, heidän elämä tässä kärsii, kun kaksi egoa törmää kadulla ja alkavat mittailemaan kummalla on kovempi tai isompi… valitse oma loppusi tälle lauseelle.

Jos joskus, jollain olisi pokkaa toimia sen sijaan, että puhuvat. Valitettavasti tässäkin pätee se, että minä puhun, koska kummasti ei ole oikeuksia mennä aukomaan päätäni herrojen ja rouvien keskelle, jotka EU:ssa ja YK:ssa, jotka puhuvat toiminnan sijaan vaikka heillä olisikin mahdollisuuksia muuhun. Mutta, jos kaikesta pitää olla yksimielisiä niin homma ei tule pelittämään. Ja, jos kaikki kaatuu siihen, että yksi ei ole muiden kanssa samaa mieltä niin se on henk.koht. voi voi. Aina ei voi pitää kaikesta.

Ensi kertaan…

Bookmark and Share

Katso myös:

  1. Israel vs. Hamas Olen varmasti yksi monista joka ei ymmärrä sodan ideaa, ainakaan...
  2. Olipa kerran pieni poika… …, jonka nick alkaa * e c h hän päätti...

Jätä komentti