Kuka kännää muita harvemmin

Onkohan toimittajilta loppuneet aiheet uutisille, kun Ilta-Sanomissa oli “uutinen” otsikolla: “Suomenruotsalaisten kännäävät suomenkielisiä harvemmin”. Tiedän, että otsikossa on virhe, mutta käytin copy & pastea, joten syy ei ole minun vaan toimittajan.

Kummat juovat enemmän?

Mutta nyt on meidän mietintä loppunut asian tiimoilta, koska on todettu, että Suomenruotsalaiset juovat itsensä humalaan selvästi harvemmin kuin suomenkieliset. Kiitos, tästä maata järisyttävästä uutisesta kuuluu Turun ja Helsingin yliopistojen sekä Folkhälsanin tutkimukselle. Missä me olisimmekaan ilman aidosti hyödyllistä tutkimusta. Mitä me enää tutkimme ihmisten, eläinten tai maapallon kehitysta, kun me olemme jo yltäneet sille tasolle, jossa tutkimme kuka juo itsensä humalaan harvemmin. Olemme selvästi kehittyneet niin fiksuiksi tai enemmänkin niin tyhmiksi ettei ole aikaa oikealle tutkimustyölle.

Kumpi siis voittaa?

Suomenkieliset juovat harvemmin mutta enemmän ja heidän juomisensa johtikin useammin humalaan, krapulaan ja sammumiseen. Voinemme todeta, että Suomenruotsalaiset tekevät asiat päinvastoin, joten kumpi voittaa, mistä kisataan ja mikä on palkinto?

Be Sociable, Share!

Ei vastaavia kirjoituksia.

Olen digitaalisesta viestinnästä kiinnostunut kaveri, joka liikkuu monesti järkkäri kourassaan pitkin paikkoja kuvaten niin maisemia kuin malleja. Teen freelacer pohjalla erilaisia projekteja, kirjoittelen blogia ja ylläpidän paria muuta saittia. If you love it, share it.

Jotain sanottavaa? Kommentoi!