Sadetta ja eurovaaleja

Europarlamenttiäänestys alkoi kuulemma aamulla, omat äänestyslappusen lojuvat vielä keittiön pöydällä kuin odottaen sitä ihmettä, joku on ääneni arvoinen. Todennäköisempää on, että olen ympäristölle hyödyksi ja laitan kyseiset laput kierrätykseen.

Iltalehden mukaan äänestämässä on käyty vilkkaasti ja paikoin on jonojakin kertynyt. Itse olin tänään Kampin alueella eikä mistään huomannut, että äänestäminen oli alkanut. Toki pömpeleitä oli pystyssä ja ihmisiä pyöri ympärillä. Tosin pakko mainita, että kaikki näyttivät olevan töissä eivätkä utelijaina kuunnelleet vaalipuhetta.
En tiedä, mutta itseäni ei voisi kiinnostaa kyseisten pömpeleiden lähimaastossa oleminen. Ne ovat kuin kenkäkauppoja missä myyjä tulee heti kimppuun, kun astut lähemmäksi tuotteita. En kaipaa pinssejä, tarroja saati julisteita. Mitä minä niillä tekisin? Heittäisin pinsseillä frisbiitä? Muuten miksei kukaan ole tehnyt minifrisbiitä kampanjaan ja laittanut niitä jakoon esimerkiksi kaivarissa? Ehkä nostaisi mielenkiintoa. Vaikkakin innostus kyseiselle voi olla niin niistä raaputetaan mainoslauseet pois aika pian. Mutta ideana ihan mukava. Vaihtelua ainakin.

Kokoomus

Kuulin, että Kokoomuksella olisi aina sama mainosfirma, ehkäpä paras. En olisi uskonut moista väitettä mainosten perusteella. Serkkuni iältään ehkä viisi tai niillä hujakoilla voisi tehdä kuvaamataidon tunnilla aivan samanlaisen. Joten en näe kyseistä tapaa mitenkään mielenkiintoisena, saati uutena tuulena. Pienet vartalot, isot päät ja idea oli?

Ai joo, avasin semmoisen Kokoomus mainoksen… Mulla on nyt sellainen olo, kun tuo etusivu on tuossa ollut pari minuuttia, että tekisi repiä kaiuttimet tietokoneesta väkivalloin irti ja heittää ne ulos, jotta tuo meteli loppuu. Juu, en tyydy ainoastaan mykistämään ääniä. Sivut ovat sieltä ja hyvin syvältä sieltä. Äänimaailma… lintuja ja torvia tms. plus joku höyryn päästö ääni… ei hemmetti. Valitse jonkun toisen sivun, etusivu katoaa taakse. Siirtymä efekti on hieno, mutta ne äänet jää taustalle vaimennettuina, mutta vieläkin ärsyttää.

Julkkiksia? Eenmmän ääniä? Tuskin

Mikä juttu tässä julkkisten laittamisessa ehdokkaiksi on? Miksei vaikka herra Nönnönnöö, Lapuan takametsistä? Hän joka tuntee metsänhoidon ja sen suojelun? Siinä on teko, ei ainoastaan sanoja.

No nyt pitää valmistautua huomisiin pääsykokeisiin, joten kirjoittelen lisää myöhemmin ehkä jopa toisesta aiheesta.

Bookmark and Share

Ei vastaavia kirjoituksia.

Jätä komentti