Aloittaessani opiskelut kuvittelin, että taas mennään ympäristöön missä kaikki ovat tuntemattomia. Oletus piti paikkansa tiettyyn pisteeseen asti, jossain vaiheessahan lähes kaikista tulee sellaisia ‘tunnettuja’. Näet erään teorian mukaan ‘ kuuden ketju ‘ kertoo, että jokainen ihminen maailmassa tuntee toisen kuuden ihmisen kautta. Tämä teoria tuskin pätee ihan joka paikassa, mutta suurin piirtein ainakin. Kun lisäsin erään luokkalaiseni facebook kaverikseni, huomasin, että meillä on yhteinen tuttu. Mutta pari-kolme viikkoa sen jälkeen, tässä pari päivää sitten kaveri kysyi, että mistä tunnen erään henkilön. Siitä se lähti, tajusin tilanteen, joka omasta mielestäni oli hauska. Kun tämä meidän yhteinen tuttumme tietää pari henkilöä, jotka tietävät mut. Huom. tietävät eivät siis tunne lähimainkaan. Tiedän millainen käsitys heillä on itsestäni ja vaikka tiedänkin sen vääräksi niin en näe syytä korjata. Toisaalta se käsitys mikä heillä on itsestäni niin näet taas heidät samalla lailla. Kuka siis on oikeassa? Ainakin itse tiedän, heidän olevan väärässä, siitä mitä luulevat tietävänsä. Ja jos lopulta käy niin, että tätä käsitystä jaellaan niin siitä vain. Ei muhun ole ennenkään juorut vaikuttaneet.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaverit tuntevat mut, osa astetta paremmin ja voinen olla varma, että näiden kahden naisen käsitys on väärä. Mitä nyt erään kaunottaren mielestä moon sekaisin, mutta se on oma tarinansa sitten taas. Toisaalta mikä on heidän määrittelynsä asialle, on taas oma tarinansa. Ainoa harmi on, että toinen heistä on loppupeleissä ihan kiinnostava nainen vaikkakaan ei omanlaiseni. Liian… kesy? Mutta tämän tarinan osalta, ei ollenkaan oleellista.
Todennäköisesti nämä yllätyksen eivät tule loppumaan näiden neljän vuoden aikana, mutta ei se mitään, koska pidän yllätyksistä. Viimeksi tänään tuli vastaan neljän ketju. Naamakirjan avulla voi näitäkin yllätyksiä voi löytää.
Katso myös:
- Kuuden ketju Törmäsin tuossa facebookissa tapaukseen, jossa tuttu on toista kautta 2...
