Hän: Sanaton

Harvoin tulee niitä hetkiä, että olen sanaton, täysin tietämätön mitä minun tulisi sanoa tai mitä voisin sanoa. Mitä tehdä, kun ei saa katsettaan pois toisesta, mutta samalla kuulee äänen sanovan, että en halua, että satutat itseäsi. Sitä alkaa irrottautumaan ajatuksesta, sitä kuvittelee, että ehkä näin on parempi. Ehkä on parempi olla vain kaveri, ehkä tämä on oikein ja näin mennään eteenpäin. Hetki meni, jotta pääsin siitä ajatuksesta, se että näkee jonkun muun paikalla, missä itse haluaisi olla. Vaikka etäisyyttä olikin vain muutama metri, en voinut tulla viereesi, en voinut tehdä sitä mitä halusin, joten päätin luopua. Luopua siitä ajatuksesta, mikä oli aiemmin tuottanut hyvän olon.

Juttelemme lähes päivittäin, mutta en ole päässyt tutustumaan suhun kuten haluaisin, en tiedä sinusta juuri mitään, mutta samalla se epätietoisuus houkuttelee luoksensa. Onko parempi etten tiedä kaikkea? Ehkä elämään kuuluu kuitenkin pieni mysteeri, mutta en ole koskaan oikein saanut tietää sinusta kuin palasia sieltä täältä. Kaipaan koko ajan enemmän ja enemmän, olen aina sanonut, että minuun toimii rohkea nainen, ei kesy. Ehkä et ole aiemmin ollut merkityksessä kesy, mutta et ole uskaltanut avautua itselleni, et ole kertonut kuka olet, mistä pidät, mitä kaipaat tai mitkä ovat toiveesi. Olet ollut turvassa, ehkä peläten mitä voisi tapahtua, jos kerrot.

Sitten tuli tämä ilta/yö, jolloin kaikki muuttui, en aluksi ymmärtänyt, kun puhuimme aarteesta, sen sisällöstä ja arkusta, joka kätkee nämä sisäänsä, puhuimme ihmisestä. Puhuit itsestäni, mutta luulin, että kyseessä oli jotain muuta. Sitten havahduin, en osannut sanoa mitään, en tiennyt mitä tehdä, kuinka toimia – suoraan sanottuna olin sanaton.

On harvinaista, että nainen onnistuu siinä, viimeksi, kun olin sanaton olimme Vantaan Onnelan oven lähettyvillä, odotin sinua saapuvaksi huoneestasi. Kun tulit, henkeni salpaantui, en aluksi edes tunnistanut sinua, olit uskomattoman kaunis mustassa mekossasi. Olit upea.

Keskustelumme muuttui yöllä nopeasti toiseen suuntaan, näin sinusta sen rohkean puolen, puolen jota olen halunnut nähdä jo hyvin pitkään. Kerroit asiat suoraan, häpeilemättä, ennen kaikkea et pelännyt.

Ehkä vähän otit askeleen taaksepäin, kun kuvasit minua, mutta se olit sinä, avautumassa – olit kuin joku muu, olit muuttunut.
Muistan, kun sanoit: “sä oot hyväsydämminen, kiltti ja .. hmm.. sellanen … emmä tiä sitä sanaa!! mutta kohtelet todella hyvin jne”. Muut voivat sanoa ettei tuossa ole mitään ihmeellistä, mutta he eivät tiedä sinua tai kuinka paljon arvostan sitä mitä sanot.

Tunnet minut, tiedät millainen olen, tiedät miten käyttäydyn, tiedät oikeasti kuka olen, tiedät arvoni. Samaa ei voi sanoa monista ja arvostan sitä suuresti kohdallasi. Olet upea nainen, kumpa muutkin olisivat enemmän kaltaisiasi.
Muistatko alkumme? Muistatko, kun kävimme keskustelun siitä mitä teet opiskelun yhteydessä, mitä et välttämättä olisi halunnu kertoa, koska loisin tietyn kuvan sinusta? Mursit sen käsityksen, minulla oli toki pieni kuva siitä, millaisia ihmisiä näissä piireissä on. Mutta tunsin samalla samaa asiaa tekeviä jo aiemmasta vaiheesta elämääni, joten tiesin etteivät kaikki vastaa kuvitelmaani – itse asiassa hyvin harvat. Sinun kanssasi se viimeistään murtui, muistatko, kun tapasimme ensimmäistä kertaa sillä vihreällä mäellä? Silloin olin sanaton, silloin en tiennyt kuinka toimia, mitä sanoa, ehkä silloin me molemmat olimme samanlaisia, mutta silti niin erilaisia, omalla tavallamme.

Ehkäpä nämä hetket mitä meillä on, mitä jaamme, milloin menemme sanattomiksi ovat tarpeen.
Meillä on se, mitä tunnemme, meillä on sanat, joilla sen kerromme, mutta ennen kaikkea meillä on teot, joilla näytämme, mitä tunnemme ja kerromme sanojemme merkityksen.

Kiitos, että sait minut sanattomaksi.

Katso myös:

1. Hän Jotkut naiset ovat vain sen arvoisia, että heidän eteensä tekee...

4 kommenttia

Jätä komentti

Nick :
Email :
Sivusto :
Kommentti :