Miten piirtäminen on niin hankalaa osalle meistä ja osalle se on täysin luontevaa, kyseessä on kuitenkin vain pisteiden ja erilaisten viivojen yhdistelmistä koostuva kuva. Toki jokainen osaa piirtää, jollain tavalla, mutta entä hyvin? Kuinka osata varjostukset, luoda tilan tuntua paperille, ihmisiä, eläimiä, esineitä tai jotain sieltä mielikuvituksen äärirajoilta?
Se on niin helppoa luoda kuva mielessä, mutta vaikka voisitkin kuvitella jokaisen linjan tai pisteen mielessäsi, et välttämättä saa siirrettyä sitä käsiesi kautta paperille kynän ollessa instumenttisi. On helppoa tehdä viivoja ja pisteita ja todeta sen olevan abstraktia taidetta. Toisin sanoen, et tehnyt mitään mitä voi kutsua taiteeksi. Piirtäminen on vain kertaamista, kun tarpeeksi monta kertaa olet kerrannut, ne viivat ja pisteet saavat aikaan kuvan, joka on enemmänkin kuin vain sekava sotku.
Pääsykokeissa ja varsinkin tulosten tullessa varmasti moni ihmetteli, kuinka edes pääsi sisään, kun piirsi N-konetta tai kertoi kuinka se toimii. Ehkä se piirtämistaito ei ole niin oleellista kuin se kuinka asian ilmaiset. Joskus osaat ilmaista asian teksti muodossa paremmin kuin viivoilla. Kuva kuitenkin kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, eikö?
Mitä teille tulee mieleen, kun tämä piste on tässä?
Kuu, tähti, bussi, esine putoaa, aurinko, auringon lasku/nousu, ehkäpä kaukainen ikkuna? Mahdollisuudet ovat rajattomat, mutta kun korvataan se pingu pigviinillä niin etsimme seikkailua, kotia ja niin edespäin. Lopulta näemme asiat erilailla. Jollekkin tulee mieleen ala-aste, joillakin oma paperi täyttyy aivan erilaisesta sisällöstä.
Näihin kysymyksiin ei ole oikeata vastausta, kyse on vain siitä mitä sinun mieleesti tulee. Mutta myönnän, että samaa asiaa ei tarvitse toistaa 15:sta minuuttia tai jopa enempää.
We do get the point.
Mutta tämä taide, taito luoda jotain paperille ei lopu vaikka lyijykynäsi kuluisi loppuun. Mahdollisuuksia on paljon, leikata, liimata, maalata, käyttää tusseja, jopa sormiasi pensseleiden sijaisena tosin tällöin värit poikkeavat selvästi esimerkiksi vesiväreistä. Loppupeleissä, sinun kannattaa käyttää sitä instrumenttiä, mikä tuntuu hyvältä. Kyse ei ole siitä osaatko vai et, vaan haluatko yrittää? Haluatko oppia hallitsemaan työkalusi ja viestittää tuotoksellasi millainen olen, mikä kiinnostaa sinua ja mitä mielessäsi liikkuu? Unohda opettajasi, hän ei kykene opettamaan sinua piirtämään, sinun käsilläsi kuva muodostuu, sinä olet vastuussa oppimisestasi.
Tämän sanottuani, voinen koittaa luoda jotain leikkaa, liimaa-periaatteella käyttäen vesivärejä, paperia, saksia ja liimaa luodakseni puskan. Nerokasta…
Ei vastaavia kirjoituksia.
