Good night, beautiful

18 kuvaa käsitelty tänään, 78 aiempina päivinä. Totuus on, että tekemällä oppii ja uusimmat 18 kuvaa ovat edellisiä parempia laadultaan tai ainakin, kun ajattelee kuinka ne on käsitelty. Aiempien kuvien virheitä ei ole enää – ainakaan mitä on huomattu. Mutta muutakin on huomattu näiden studiokuvien ohessa…

Välillä tulee hetkiä, kun huomaa sellaisen erikoisen oudon tunteen, sellaisen, jonka on jo aiemmin tuntenut, mutta se tuntuu silti jotenkin erilaiselta. Jotenkin voimakkaammalta, se vaikuttaa käytökseen, sanojen valinta on hankalampaa, mutta silti niin helppoa, kertominen kangertelee, mutta tulee suoraan. Ongelma ei ole myöntäminen, ongelma on, miksi myöntäisi. Vaikkakin aika selväähän tuo on, mutta ehkäpä asia vaikuttaa itseeni kuitenkin astetta enemmän. Silti sitä jää miettimään, jos olen aiemmin päässyt tuosta ylitse niin miten käy nyt? Vai olenko vain antanut itseni uskoa, että mitään ei ole. Ehkäpä loin itselleni illuusion todellisuudesta.

Jos menemme tälle illuusio linjalle niin tänään tuli soitto, joka oli yksi niistä mitä en odottanut, mutta mikä oli ehkä parasta mitä oisin voinut kuvitella. Ei välttämättä puheen sisältö vaan “langan” toisessa päässä ollut henkilö. Hän on vaikuttanut näiden kuukausien aikana itseeni enemmän kuin kukaan muu hyvin pitkään aikaan. Hänen ansiostaan olen saanut syyn parantaa taitojani kuvankäsittelyn osalta ja varsinkin oppia valokuvaamaan, lähinnä studio olosuhteissa. En odota varmaan mitään niin paljoa kuin, että saisin jo sen järkkärin ja pääsisin jälleen kuvaamaan häntä. Mutta ehkäpä taustalla on enemmänkin se, että voisi viettää aikaa yhdessä eikä ainoastaan se kuvaus, hän kun sattuu olemaan jotain poikkeuksellista. Vielä en ole keksinyt parempaa sanaa, ehkä sellaista ei ole. Hän on Hän.

Ei vastaavia kirjoituksia.