Kaikki muu on normaalia, mikään ei fyysisesti ole muuttunut. Mutta silti, jokin on. Viihdyn sinkkuna, mutta ehkä pieni toive on olemassa jostain muusta. Ehkäpä se on vain nyt enemmän pinnalla, kun havaitsee mitä ympäristössä tapahtuu, suhteita muodostuu. Kesä on takana, se vapaus ja nyt kokeillaan jotain muuta. Osalle tämä muutos on hyvästä ja se kestää. Osalla syystä tai toisesta se ei kestä. Mutta mitä tulee ystäviini, toivon, että heillä se kestää.
Monien tekstieni muusa, Hän, on löytänyt rinnalleen toisen. Vaikken hänen kanssaan olekkaan jutellut varsinaisesti vaan käynyt lyhyen, mutta mielenkiintoisen keskustelun, jota valitettavasti tai onneksi ei ymmärretä ellei tiettyjä asioita selitetä. Mutta sen perusteella voisin kuitenkin sanoa, että Hän on löytänyt itselleen huumorintajuisen miehen. Se on jo jotain.
Harmi vain, että tämän miehen löytäminen on vähentänyt meidän yhteisiä keskusteluita ties mistä. Mutta toisaalta, ymmärtäähän tuon.
Vaikka Hän ei kertonutkaan miehestään suoraan, oli se äärimmäisen selkeätä kuin olisi tehnyt mainoksen Kampin videotaululle. Pitkään olen käyttänyt hänestä ”kuuti” sanaa, vain teksteissä Hän esiintyy toisella nimellä. Jos ajattelet astetta pidemmälle voi tuosta lukea ”kulta”. Kyseessä ei kuitenkaan ole hellittely nimi. Ei ainakaan tässä tapauksessa vaan aivan normaalia omaa tekstiäni. Siitäkin huolimatta, hän käsitti sen yhdessä vaiheessa näin. Siinä vaiheessa ymmärsin, asiat ovat muuttuneet. Aiemmin kyseinen sana ei haitannut, se oli yksi muiden joukossa kuten ”hönö” – hänen sanansa. Mutta nyt pystyi jo odottamaan, kunnes Hän myöntää itse asioiden uuden laidan. Hänen FB-status päivitykset alkoivat muuttua romanttisemmiksi ( normaaliin verrattuna ), sydämiä alkoi esiintymään ja sitä rataa. Mutta Hänen kohdallaan ajattelin parhaaksi olla asiasta hiljaa. Kyllä hän, jossain vaiheessa uskaltautuu kertomaan. Se hetki on tullut jo tätä kirjoittaessani.
Toisaalta myös eräs, jonka kanssa itse vietin useita vuosia on löytänyt rinnalleen kanssa uuden. Toisin kuin monesti kuulee entisistä sanottavan niin itse tulen hyvin toimeen hänen kanssaan. Hänen onkin jo vihdoin, pitkän tauon jälkeen, saatava olla onnellinen. Onnea, pikkuinen.
Kaljaasi 2009
Viikko takaperin oli koulumme risteily. Muutama sata*?* opiskelijaa eksyy laivalle pitämään hauskaa ja yllättäen kaatamaan erinäisiä nesteitä kurkustaan alas.
En mennyt laivalle ajatuksella, että nyt etsimään naista vaikka eräs nainen netissä keskustelumme yhteydessä ehdottikin, että kaataisin pari naista hänenkin puolestaan. Ajattelen laivan yhtenä isona baarina, koskaan en ole baarista naista pyytänyt jatkoille enkä ole naisten ehdotuksiin lämmennyt. Puhtaasti siitä syystä, että alkoholin vaikutuksen alaisena se ei ole mielenkiintoista. Tai no periaatteessa on, mutta luo tiettyjä tilanteita, mitkä mielelläni jätän ”ohjelmistosta” pois.
Jos nyt rehellisiä ollaan tämänkin reissun suhteen niin yhden henkilön olisin halunnut laivalle mukaan. Se ei ole Hän, mutta hän on aika lähellä kuitenkin, jos kuvaisin. Vaan en anna kuvausta. Se ei ole salaisuus, mutta ei sitä nyt tarvitse kuuluttaa myöskään missään.
Muutaman kerran tuli laitettu viestiä erään hyvän ystäväni kanssa. Yllättäen kyseessä oli juurikin nämä naiset. Yksi viesti käsitti kuvauksen, että olin vain nirso, kun en ketään laivalta viereeni ottanut. Hän on yksi naisystävistäni, joka on ollut kova naittamaan mua vaan ei ole siinä vielä ainakaan onnistunut.
En kuitenkaan usko tuohon, että olisin nirso, toisaalta pitää huomioida, että kyseisessä viestissä oli pientä huumoria varmasti mukana. Jos kuvitellaan, että lähtökohta olisi Hän niin laivalla ei sellaista ollut. Kuten aiemmin sanoin, hän ei tullut laivalle.
Kauniita naisia laiva oli täynnä. Aluksi en nähnyt ketään, mutta erään kaverin viitoittamana kyllä niitä löytyi terminaalista sittenkin. Varsinkin erään suljetun tiskin edustalla oli istuskelemassa kaksi ja yksi kyykyssä heidän vierellään omasta suunnastani katsottuna vasemmassa kulmassa. Kuin tämä nyt auttaisikaan missään. Just saying.
Juurikin tämä kyykyssä ollut pisti silmään sen verran, että tuli katseltua. Toisaalta, kun päätimme suunnata laivaan hän vähän unohtui. Eihän sitä aina voi kaikkea muistaa, laivassa tuli näytä kaunottaria minihameissaan ja korkokengissään vastaan. Kyllä sitä kääntyi pää muutamaan kertaan, mutta ei muuta. Itselläni on se, että jos nainen ei osaa kävellä korkokengillä niin parempi jättää ne kaappiin. Jos osaa, se taas on seksikästä.
Jostain syystä ristelyn jälkeen tätä huomiota on taas kohdistunut itseeni. Onkohan se tämä syksy mikä herättää naisissa taas vakiintumiseen valjastetun geenin vai mahdollisesti jotain muuta? He eivät tosin ole – no kaikki eivät ole – sellaisia ketkä voisivat kolahtaa. Ulkonäkö on yksi asia, kuinka pukeutuu ja niin edelleen. Mulla ei ole kiirettä lopettaa sinkkuilua enkä anna mahdottomuuksien edes yrittää. Jokaisella on ihanteensa ja vuosien varrella sitä on itse ehtinyt jo sitäkin hioa ja muuttaa hyvin monesti. Mutta silti, yhtä asiaa ei näe – luonnetta. Harvat kuitenkaan ovat aitoja, ainakaan aluksi ja sen valitettavasti näkee.
Tämä ei suoranaisesti liity itse aiheeseen, mutta tuli tuossa eräs päivä tältä ”soot nirso”-naiselta tekstari: ” Mä ymmärrän niitä tyttöjä, jotka haluavaa sun malliks…sä saat tytön tuntemaan itsensä kauniiksi : ) ”
Voinemme päätellä, että tämä on kehu ja kiitos siitä. Mutta selkeyden vuoksi on pakko sanoa, että mulla ei ole jonoa enkä kehu naista kuvatessa maasta taivaisiin. Kerron toki mikä näyttää hyvältä, mutta ” I have my moments ”.
Mutta, tästä tekstistä on tullut taas normin mittainen tai jopa pidempi, joten loppuun voisin laittaa, että jos Suomesta löytyy toinen Hän tai ainakin suhteellisen lähelle Hänen kuvaustaan vastaava niin voi toki ilmoittautua. Kukaan ei toki ole täysin samanlainen eikä pitäisikään. Ainutlaatuisuus kunniaan. Ja tiedän, ehdin jo itse mainita yhdestä, joka on suht lähellä mutta annetaan sen ajatuksen jäädä tältä erää.
Katso myös:
- Olipa kerran pieni poika… …, jonka nick alkaa * e c h hän päätti...
- Olenko muuttumassa – jälleen? Olen pitänyt itseäni suhteellisen rohkeana ja ajatellut ettei ole rajoja....
- Olipa kerran tarina kahdesta… Noiden muutamien tuntien aikana, jotka vietimme samassa tilassa, oppivat eräät...
