Jokaisella meillä on vaikeuksia valita, joskus järki sanoo, mutta tunne kertoo muuta. Kuinka nykymaailmassa voimmekaan luoda valintoja? Voimmeko elää ja kokea samaan aikaan kaikkea mahdollista ja enemmän? Vai haluammeko vain sen yhden, jonka kanssa viettää elämää? Kuinka voimme tietää, että se jonka kaikkien satojen miljoonien ihmisten seasta valitsemme, pysyy vierellämme hamaan tulevaisuuteen asti (ja pidemmälle)? Onko hän se, joka alttarilla sanoo ’ Tahdon ’, onko hän se, joka tukee sinua vai onko hän se, joka katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin elämääsi? Onko hän edes todellinen?
Varsinkin ikäistäni selkeästi nuoremmat haluavat kokea mahdollisimman paljon, paikallaan pysyminen ei ole vaihtoehto. Ymmärrän täysin, itsekkin samaiset hetket kokeneena. Mutta nykyään arvostan enemmän, mutta en halua myöskään pysyä paikallani – koko aikaa. Katuisin tällä hetkellä, jos olisin pysynyt sen ensimmäisen ’rakkauden’ kanssa näihin päiviin ja pidemmälle. Kuinka elää suhteessa, jossa toinen ei tunnu havaitsevat sinua vaikka yrittäisit jokaista keinoa pelikirjassa? Kuulen tarinoita muiden elämästä, jossa asiat eivät luonnistu kuten niissä Disneyn saduissa, jotka tunnemme niinkin tarkkaan. Ehkei elämän ole tarkoituskaan mennä niin, ehkä siksi se on satua?
Viekö tietotekniikka mukanaan? Virtuaalinen todellisuus on kiehtovampaa kuin toisen kosketus? Toki sosiaalinen media tarjoaa omat ’etunsa’. Voit olla kuka vain, mistä vain, missä vain, voit olla joku muu kuin sinä itse. Onko kyse silloin fantasiasta vai häpeätkö itseäsi sellaisena kuin olet? Osa toki luo virtuaalisen minänsä sellaiseksi kuin on todellisessa elämässä. Mutta se ei olisi osa sitä fantasiaa, johon virtuaalinen todellisuus antaa työkalut – vai olisiko? Eihän kukaan tuntisi Sinua muutenkaan – eihän?
Jos olet suhteessa, haluatko yhteiseen kotiin tultaessa viettää aikaa paremman puoliskosi parissa – jos hän edes on parempi puoliskosi? Haluaako hän viettää aikaa sinun kanssasi vai katoaako hän tietokoneen luokse, jonka kanssa hän viettää elämäänsä eikä huomaa sinua? Onko se sen arvoista? En usko.
Ymmärrän, jos uskot, että asiat muuttuvat, mutta kuinka kauan sinulla on aikaa siihen? Koko elämä? Onko mikään sen arvoista, että voit odottaa yhtä ainoata niin kauan? Muista ellei toisin sanota tai todisteta, sinulla on vain yksi elämä. Ehkäpä kannattaa miettiä suunnitelmaasi uudelleen tai joku muu tekee sen puolestasi. Luotatko, että vaikka hän on yhdessä vaiheessa löytänyt sinut, ehkä jopa kihlannut niin hän haluaa naimisiin? Kihlaus ei ole koskaan se, mikä luo suhteelle pohjan. Se ei tarkoita, että hän lopulta haluaa sinut miehekseen, vaimokseen. Ehkäpä se on vain tapa, kertoa muille, että on vakavassa suhteessa. Ehkä hän kertoo tarinaa muille, pitäen kulissit kasassa. Pientä mustasukkaisuutta kerran pari ja muuten taas suhteessa ei tapahdu mitään. Haluatko kerätä sammalta vai elää elämääsi?
Media on luonut tarinat, siitä romanttisesta kihlauksesta, jossa mies polvistuu naisen eteen, kalliissa ravintolassa, pienen mäen päällä, jolla lehtipuu antaa suojaa ja taustalla aurinko laskeutuu horisonttiin luoden oranssin taivaan kuin juurikin sitä hetkeä varten tai sitten vian vähemmän romanttisessa jäähallissa jättiruudulta.
Televisio ja elokuvat luovat illuusion romantiikasta, siitä täydellisestä hetkestä, kun rakkaus tunnustetaan toiselle ja luodaan kuvitelma tulevaisuudesta. Mutta miten näyttämön ulkopuolella? Miten siinä todellisuudessa, jota media ei ole luonut? Voitko edes vastata siihen, kun lapsesta asti olet ollut tavalla tai toisella kytköksissä mediaan? Nainen, kun kuvittelit hääsi nuorena tyttönä, kuinka paljon siihen vaikutti se, mitä näit televisiosta? Mies, kuinka sinä kuvittelit polttarisi, uskotko selviäväsi niistä elossa? Elokuvat kuten American Pie – The wedding, Frat Party, tarjoavat ääripään tapahtumia, mutta ovatko ne rinnastettavissa todellisuuteen?
Miten todellisuudessa kihlaus tapahtuu?
Ai haluatko sä vai kihloihin? –Ok, mennään sit.
Onko tämä määritys romantiikasta vai jostain muusta? Kertooko hän lähimmäisilleen rakkauden tunnustuksestaan ja siitä, että hän on mielitiettynsä valinnut? Ymmärtääköhän kihlauksen merkitystä? Miten hän kokee suhteen, jos kysymys tulee – no kysymyksenä? Hän ei kerro tunteistaan, siitä mitä haluaa tulevaisuudessa? Hän on kuin tyhjä paperi, ilman tekstiä, ilman mustetta, ilman mitään mikä kertoisin, että hän olisi joskus elänyt. Mitä voimme odottaa tulevaisuudelta, jos hän ei ole koskaan kirjoittanut menneisyyttänsä – historiaansa? Onko hän edes elänyt?
Kuvitelkaamme, että henkilöt, jotka mielessämme olemme luoneet ovat selvinneet kihlauksen ylitse, sormukset ovat sormissa, mutta itse suhde on edelleen se tyhjä paperi, siinä on tekstiä, siinä on se ainoa viittaus kihlaukseen ja niiden juhlimiseen perheen kanssa. Kuka juhlii, kuka uskoo suhteeseen, kuka ei.
Jos ajattelen itseäni niin oli tärkeätä, että perhe oli onnellisia puolestani ja, että he uskoivat suhteen kestoon vaikkakin tuo on todellisuudessa enää viittaus menneisyyteen, mutta ainakin sitä voi kutsua kirjaksi, jossa on jännitystä, romantiikkaa, kokemuksia – sanan koko laajuudessaan. Mutta siinä on myös menetyksiä ja surua, jonka seurauksena se kirja on kirjoitettu loppuun. Ennen kaikkea, se on elämää, joka on kaikkea tätä ja paljon enemmän – kuten joskus olen kuullut sanottavan. Joskus uusin päähenkilöin, tapahtumin ja kokemuksin se saa jatkoa. Vaikuttavatko kaverit, ystävät siihen, kuka uusi päähenkilö on? Ehkäpä tässä tarinassa.
Onko mikään raskaampaa suhteessa kuin epäillys toisesta? Tietäen toisen menneisyyden, jossa kumppanit vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja asioita, tapahtumia, joita kuulet toisten suista. Voitko luottaa siihen, että tällä kertaa hän pysyy juurikin Sinun kanssasi? Oletko jotain erilaista, jotain mitä hän ei ole koskaan tuntenut? Mullistatko hänen elämänsä? Vai heräätkö kauheaan totuuteen eräs aamu, kun pakkaat tavarasi ja katoat hänen elämästään, koska hän löysi toisen? Luottamus toiseen on äärimmäisen tärkeätä, jos sitä ei ole tai on häivähdys epäilystä, suhteesta tulee vaikea, jos edes pääsee kunnolla alkuun. Mutta mitä sitä sanoja uskomaan…
Mikään ei ole elämässä varmaa, mutta voimme sentään tehdä valintoja, joilla on seurauksia. Harmi vain ettemme tiedä alussa ovatko seurakset niitä mitä halusimme. Jos voisimme hyödyntää kerran elämässämme sen 2 minuuttia 17 sekuntia, mennäksemme hetkeksi tulevaisuuteen – haluaisimmeko tietää mitä tapahtuu vaikka emme välttämättä näkisikään kuinka suhde on edennyt, jos se on edes kestänyt?
Ei vastaavia kirjoituksia.
