Leppävaaran Sellossa ampumisvälikohtaus

Eihän tämä nykymaailmassa niin ihmeellistä, että idiootit saavat aseen käteensä eikä seulanta päde. Ehkäpä huomenna voimme lukea miksi hänellä oli ysimillinen hallussansa ja miksi poliisi sille luvan on antanut, jos on edes oma ase.

Miksi ihminen päättää, että paras tapa hoitaa mustasukkaisuus on ampua ihmisiä? Jos tuo yksi tieto pitää paikkansa niin hän on käyttänyt kaksi kutia ampuakseen yhtä päähän. Tämä merkinnee jotain henkilökohtaista – yllättäen. Hieman tulee mieleen CSI:n kaltainen teoria. Tämähän ei tietenkään auta häntä saamaan naista/miestä takaisin, jos hänellä on sellainen. Voipi olla, että hän vain kuvittelee päässänsä kaiken. Ei sekään uusi asia olisi

Huomenna media ellei jo tänään kerro mikä on kyseisen 1966 syntyneen ammatti ja missä hän työskentelee, haastatellaan hänen työkavereitaan ja sitä rataa. Huomio siis kiinnittyy kokonaan ampujaan eikä uhreihin, jotka ovat kuitenkin se oleellisin asia tässä. Miksi heidän piti menehtyä, millaisia he olivat, keitä he olivat. En toki tarkoita, että nimiä pitäisi kertoa vaan keskittyä siihen ihmisyyteen.

Valitettavasti nykyaikainen media on niin kieroutunutta, että nostetaan jalustalle ne huonot asiat ja ne ampujat. Kaikki ikävä asia myy, ehkä meissä muissakin on sen verran vikaa, koska ostamme näitä lehtiä. Itse tosin luen uutiseni netistä, koska huomenna sama tieto on jo vanhentunutta. Mutta se ei poista silti sitä asiaa, että kun jotain tälläistä tapahtuu netissäkin otsikot vetävät puoleensa. Esimerkkinä IltaSanomien otsikko: “Neljä ihmistä ammuttu kuoliaaksi Espoon Sellossa”. Tuo herättää huomion, varsinkin omalta kohdaltani, koska asun aivan sen vieressä.
Kun katson  ikkunasta ulos, en näe mitään mikä viittaa siihen, että jotain olisi tapahtunut. Kaikki on kuin ennen. Jos menen ulos ja suuntaan parvekettani ajatellen eri suuntaan niin 100-200 metrin päässä kaikki on muuttunut. Käynnissä on isohko poliisioperaatio, tiet on suljettu, junat eivät pysähdy, teillä on kaaos. Leppävaaran bussiasema on täynnä hälytysajoneuvoja, todennäköisesti karhuryhmä on jo ehtinyt paikalle. Mutta vaikka tällä kertaa sivullisia ei ole enää rakennuksessa pahin on ehtinyt jo tapahtua. Neljä ihmistä on menehtynyt ilman järkevää syytä. Luoti ei koskaan ole syy, jonka takia tulisi kenenkään kuolla. Mutta valitettavasti se tuntuu olevan se yleisin syy – jopa maailman laajuisesti.

Miksi nämä idiootit saavat aseen käsiinsä? Miksi ylipäätänsä ihmiset saavat aseenkantoluvan saati ylipäätänsä aseen? Puolustaakseen itseään? Ei paljon auta, jos tulee ammutuksi töissänsä, kadulla, kotonansa tai vaikka lenkillä.

Sidenote: Uutisissa oli ettei A-juna mene kuin Kiloon asti tapahtuneen takia ja kääntyy takaisin. Hitto, eihän A-juna edes mene KOSKAAN kiloon… tais toimittaja taas ryssiä senkin informaation. Mäkkylä ja Kilohan kuulostaa aivan samalta.

Jotain hyvääkin on nähtävissä. Ihmisten toisistaan välittäminen, sama asia tuli selkeästi esiin Intian valtameressä tapahtuneesta tsunamista vuonna 2004. Puhelimista tuli nopeasti väline, jolla ottaa yhteyttä lähimmäisiin joiden tiedettiin olevan alueella. Tänäänkin, isäni, siskoni ja kaverini tarkastivat, että hengitän vielä, kun asun tässä vieressä. Ehkäpä onneksi, mutta aikomuksena oli käydä tänään Sellossa ostamassa eräs paita mikä eilen pisti silmään.

Hetki ampujalle, joka sitä ei ansaitse:

Kyseessä oleva ampuja on Ibrahim Shkupolli, joka on tuomittu aiemmin ainakin pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta. Hänet on hänet on määrätty lähestymiskieltoon sekä hänellä on myös tuomio ampuma-aserikkomuksesta.

Hetki sitten luetun uutisen mukaan hän on ampunut myös entisen vaimonsa, joka löytyi surmattuna asunnosta.

Tapahtumasta on myös video, jossa näkyy kuinka poliisi menee Prismaan ‘takakautta’ suojakilvin varustautuneena. Mitään erikoista videossa ei ole, mutta jos kiinnostaa niin katso tästä.

Nähtäväksi jää, saako hän rangaistuksensa vai ehtiikö hän tappaa itsensä ennen sitä. Jotenkin uskoisin kuitenkin, että kyseinen ampuja on päässyt alueelta pakoon.

Bookmark and Share

Ei vastaavia kirjoituksia.

Jätä komentti