Olen pitänyt itseäni suhteellisen rohkeana ja ajatellut ettei ole rajoja. Tänä vuonna tosin olen huomannut etten ole ollut bileissä mukana samalla lailla kuin syksyllä mutta toisaalta olen ollut kiinnostuneempi liikunnasta. Viimeinen tarkoittaa sitä, että vaikka olen harrastanut liikuntaa periaatteessa siitä lähtien kuin osasin kävellä ja varsinaisen harrastuksen aloittanut FC-89:ssä joskus ala-asteella ensimmäisillä luokilla.
En ole silti koskaan sen kummemmin panostanut liikkumiseen, takana on kuitenkin jalkapalloa, yleisurheilua, tennistä ja nyt krav maga. Tennistä pelaan edelleen, senkin aloitin ala-asteella, kun jalkapallo tai yleisurheilu ei kolahtanut. Valinta ei ollut periaatteessa omani vaan vanhemmat ovat painottaneet aina kuinka liikunta on tärkeätä ja kuinka aina pitää olla harrastus. Joten tennistä on nyt ainakin 15+ vuotta takana – todennäköisesti 18 vuotta, mutta lopetin laskemisen joku vuosi sitten. Harrastusvuosista huolimatta, en ole koskaan harrastanut sitä sen takia, että voisin pelata kisoissa. Jotenkin se ei koskaan ole ollut ’juttuni’.
Vaikka tiedän, että jos olisin panostanut lajeihin niin olisin ollut hyvä. Toisaalta sama pätee yleisurheilun osalta viestinjuoksemiseen, heti kun oli mahdollisuus kisoille skippasin ne, joten oliko taustalla sittenkin jotain muuta kuin se ettei kilpailu ollut ’juttuni’. Valitettavasti tiedän vastauksen tuohon, ala-asteesta lukioon olin aina koulussa niiden nopeiden juoksijoiden joukossa. Ala- ja yläasteella olin se, joka oli aina jokaisessa kisassa mukana juoksemassa – ala-asteelta muistan vain yhden kisan missä en juossut. Lyhyet matkat olivat vain sellaisia missä juoksin nopeasti ja tehokkaasti – sitten jossain vaiheessa asiat muuttuivat ja aloin vihaamaan juoksemista. Vieläkään en tiedä milloin niin kävi.
Juokseminen
Voisin sanoa, että vihaan juoksemista ja pitkän aikaa se onkin painottunut siihen, että juoksen juna-asemalle, koska lähden aina myöhässä kouluun. Talvella vihaan juoksemista, kun hengittäessä kurkkuun alkaa sattumaan. Ehkäpä olen vain keksimässä tekosyitä.
Jos vertaisin itseäni vanhempiini niin en liiku läheskään niin paljoa kuin he. Vaikka kuntoni onkin suht hyvä, en ole mitään verrattuna heihin. Mutta silti magan myötä on herännyt sellainen tunne, että tekee mieli juosta – vaikka edelleen vihaan koko ajatusta. Asia menee ristiriitaiseksi, mutta toisaalta reenien ulkopuolella en juuri liiku niin paljon kuin haluaisin. Nyt olisi mahdollisuus käydä salillakin, mutta jotenkin se tuntuu esteeltä vaikka on enemmänkin mahdollisuus.
Jos hieman ottaisin aiempaa takaisin, aloittaessani intin juoksimme joka aamu, joka päivä. Silloin vihasin juoksemista, koska kestävyyteni oli sen osalta todella heikkoa, en vain jaksanut juosta. Kun intti oli loppusuoralla en edes hengästynyt juostessa, en ajatellut kuinka olin aiemmin vihannut juoksemista, muistan jopa naureskelleeni sen ohessa enkä ollut missään vaiheessa edes hengästynyt. Saaren ympäri juokseminen käsitti reilut 5km, ei sinänsä paljon, mutta kun ajattelee mistä lähdin niin se oli paljon.
Tekemällä oppii ja kehittyy. Sehän pätee miltei kaikkeen, eikö?
Kesä ’10
Kesällä menen auttamaan porukoita rakentamaan heidän mökkiänsä vaikka haluankin auttaa heitä siinä omaan toisen motiivin. Sen reilun kuukauden mitä siellä olen pyrin lähes joka päivä käydä soutamassa, juoksemassa ja muita lihas/venyttely-reenejä siihen päälle. Voisin ehkä sanoa, että olen kyllästynyt herkuttelu elämään. Voin näet syödä ihan ilman sen suurempia haittavaikutuksia herkkuja, joskus teen sokerikakun tai pari ihan vain siksi, että se on hyvää. Terveellistä se ei ole, mutta kun se ei näy se ei sinänsä haittaa.
Palatakseni vuoden – puolitoista vuotta taaksepäin sain haasteen tai lähinnä minä ja pikkusiskoni: 5kg = 50€, jonkun mukaan painoa oli liikaa ja kumpi ensin saavuttaa tavoitteen voittaa summan. Tätä ennen olin kylläkin yrittänyt jonkin verran saavuttamatta edes 100g erotusta. Mutta tuon saavutin yrittämättä reilussa parissa kuukaudessa. Jatkamalla huonoja tapojani, jopa välillä vetämällä niitä hieman pidemmälle. Haluan ajatella, että halusin mielessäni saavuttaa sen viisi kiloa jolloin kehoni toimi tavoitteen eteen. Ehkei se ole totta, mutta ajatuksena yhtä järkeen käypä kuin mikä tahansa muu. Lopputulos: -15kg, oudointa siinä on etten näe mitään eroa aloituksen ja lopetuksen välissä. Mutta ehkäpä ulkoapäin näkee asiat erilailla.
Bileet
Hauskanpitäminen ja varsinkin bileissä alkoholin nauttiminen toimii, en tosin nauti alkoholia samoissa määrin kuin moni muu, mutta en myöskään ole absolutisti. Olen jossain siellä välissä. On toki niitäkin kertoja, kun askel toisen eteen tuntuu äärimmäisen hankalalta ja maailma hieman pyörii silmissä toisin sanoen shotit ovat silloin olleet hyviä ystäviäni.
Mutta noin yleisemmässä mittakaavassa juominen on enemmänkin sosiaalista kuin humalahakuista. Ajattelen jossain määrin siten, että haluan pitää kontrollin, joten kun huomaan rajan häämöttävän otan toisen vaihteen käyttöön ja juominen rajoittuu.
Ymmärrän osin humalahakuisuuden perään, se on mukava tunne, joka monilla johtaa seuraavan päivän katumukseen sängyn pohjalla pillereiden avustuksella hedarista ja muista ‘oireista’ selviämiseen tai posliinikuninkaan vieressä henkevien keskusteluiden parissa. Normaalisti – edes niiden shottien jälkeen en kärsi vastaavasta taudista vaikkakin erään kerran muista liian hyvin eikä se oikein ollut siitä mukavammista päästä. Ehkäpä pitäisi sanoa ettei muisti valitettavasti menny, koska muistan hyvinkin selkeästi kuinka yritin naittaa kahta henkilöä ja useaan kertaan selitin, että en lopeta ennen kuin treffit on sovittu. Olisi ehkä ollut parempi ottaa selvää taustoista ennen sen aloittamista. Kun toinen oli toisen henkilön perään ja toinen seksin perässä. Rivien välistä voinee lukea, että homma kossahti siihen. Ja seuraavana päivänä sain palautetta asiasta eli ei hyvä. Mutta kerrankos noin tapahtuu.
Asiaan liittyen Vapun suunnitelmissa oli backuppina mennä Kaisaniemeen luokkalaisten seuraan, jos kaveri ei pääse kuvailemaan tai lähinnä malliksi. Kaveri ei tullut enkä itse selvinnyt Kaisaniemeen koska toisen paheeni takia nukahdin. Valvon yleensä pitkään – liian pitkään. Joten vaikka heräsin ajoissa niin yön uni määrä oli puhtaasti liian vähän eikä energiaa ollut lähtemiseen. Mikä loppupeleissä kävi hieman hermoille, koska kumpikaan suunnitelma ei lopulta toiminut.
Toisaalta olen huomannut, että jos suunnittelen asioita niin ne eivät toteudu. Tai sitten käsitän asiat vain siten. Kuvitellaan, että jossain on jokin järjen hiven tähän kaikkeen.
Muutunko sen mukaan mitä muut sanovat?
Ehkäpä ihmiset kokevat muuttuvansa, kun kuulevat palautetta muilta. Tosin harvat kertovat sitä suoraan vaan enemmänkin asiat kulkeutuvat jotenkin sinulle. Toki asiat voivat muuttua ihmiseltä toiselle, mutta jos linja ei ole pitkä totuus voi olla juurikin sitä mitä kuulet.
Pitäisikö ihmisen sitten muuttua sellaiseksi millaiseksi muut haluavat tai pitäisikö korjata itsessäsi niitä asioita, jotka tuottavat toisille hankaluuksia ymmärtää. Ei tietenkään.
Et ole oma itsesi, jos muutut tiettyjen kriteerien mukaan.
En aio muuttua kenenkään muun takia kuin itseni. Siksi haluankin muuttua tiettyjen asioiden osalta. Joten vastaus itse kirjoitukseen on: ”Kyllä, olen pyrkimässä muuttumaan mutta aion muuttaa vain tapojani liikunnan suhteen. Muuten pidän siitä kuka olen.” Verrattuna siihen mitä olin 20 vuotta sitten, katson peilikuvaani. Voinen sanoa, että muutos on aika suuri.
Katso myös:
- Ympäröivä maailma muuttuu – jälleen kerran Kaikki muu on normaalia, mikään ei fyysisesti ole muuttunut. Mutta...
