Cupido vs. Cupido

Asiat ovat muuttuneet tai ainakin näin alustavasti. Esiin on tullut ’ammattilainen’, joka tietää mistä puhuu’ ainakin omien sanojensa mukaan. Toisaalta alkuperäinen Cupido näki fb keskusteluissani toisen ihmisen kanssa  jotain mitä ei ole – eikä tule koskaan olemaan. Ehkäpä tämä Cupido on omien virheittensä sokaisema. Hän on elämässään omat päätöksensä tehnyt, hyväksyn toki vaikka en suosi päätöstä.

Cupido kuitenkin tietää millaisesta naisesta pidän ja vihjaaminen yhteen tai useampaan keskuteluun erään henkilön kanssa taistelee sitä vastaan, joten on epäillys, että hän ei ole enää niin perillä siitä mistä itse pidän.

Uusi Cupido, tämä ammattilainen pyysi sanomaan millaisesta naisesta pidän. Sen sijaan, että oisin suoraan kertonut asian etsin asian blogistani. Tai ainakin yritin, ei onnistunut. Enkä voi vain sanoa Hän, koska epäilen ettei uusi Cupido ole lukenut mitään mitä Hänestä olen kirjoittanut.

Kesä tuli ja nyt, ainakin noin periaatteessa pitäisi alkaa etsimään kesäkissaa – sellaista villimmän puoleista. Toki ’vaatimus’ ei tarkoita vain ja ainoastaan kesäksi sitä kissaa. Mutta millainen tämän kissan sitten tulisi olla, jos uudelle Cupidolle pitäisi kertoa?

Kissa ’10

Ei millään pahalla, mutta vaikka blodit pukeutuvatkin monesti rohkeasti niin he ovat aika kesyjä – ainakin luonteensa puolesta. Joten brunetet ja punapäät ovat siinä suhteessa omaan mieleeni. Toki poikkeuksiakin voi olla mutten muista koskaan sellaista poikkeusta tavanneeni.

Vaikka puhunkin ettei naisen pidä olla kesy niin lähes kaikki ovat hetkittäin kesyjä ja se sallittakoon, mutta sellainen fiksun rohkea pitää olla. Tällä tarkoitan, että vaikka on varmasti hauskaa hypätä sillalta veteen niin fiksu ymmärtää tarkistaa/ottaa selvää syvyyden ettei tule telottua itseään tai pahempaa. Sama pätee pukeutumiseen pukeutuminen saa ja pitääkin olla rohkeata, mutta edelleen painotan sitä fiksuutta. Mikä sopii makuuhuoneeseen, ei välttämättä sovi yleisille paikoille – riippuu toki tilanteesta. Kaikkea on nähty ja rajansa kaikella.

Jos ajatellaan sitä pukeutumista niin paras esimerkki siitä millaisesta naisesta pidän käsittää kaksi asiaa, korkokengät ja hame. Tämä yhdistelmä on aivan loistava ja antaa hyvin kuvan naisesta. Mutta ja tässä on iso mutta, nainen joka ei osaa kävellä korkokengillä ei toimi. Toki kysyttäessä nainen voi sanoa osaavansa, mutta käytäntö on toinen asia. Hän voi myös kuvitella itse osaavansa kävellä, mutta kuten todettua ulkopuoliset näkee asiat paremmin. Jotkin asiat vain osaa tai sitten ei osaa.
Onneksi mulla on eräs kaveri joka taitaa asian paremmin kuin loistavasti, joten hän voi kouluttaa sitten. Teoriassa.

Urheilua pitää vain harrastaa, itselleni ei ole ollut koskaan muuta vaihtoehtoa kuin harrastaa jotain sitten ala-asteen alusta asti. Jos yksi loppui toinen alkoi. Joten reenaaminen ja pelaaminen on osa omaa elämääni. Kesäkuussa se tulee menemään niin rankaksi, että varmasti tulee hyvä olo – lopulta. Eli suunnitelmissa on aika kovaa rääkkiä. Mutta se on asia erikseen eikä liity tähän asiaan sen ihmeemmin.

Yksi asia mikä on noussut selkeästi esille on valokuvaus, paras skenaario olisi, jos nainen viihtyisi kameran edessä. Vielä parempi, että viihtyisi molemmin puolin kameraa. Itselleni se, kun on yksi parhaimmista tavoista rentoutua ja toisaalta mallin kuvaaminen ja kuvienkäsittely lähellä sydäntä. Aina, kun Hän ei pääse kuvattavaksi niin olisi joku muukin ketä kuvata.

Mitä sitä Kissalla’10, kun on Kani’10?

Opin tuntemaan taannoin Kania enemmän ja hän antoi itsestään kuvan, osin sellaisen minkä olin jo luonut, mutta osin myös jotain aivan muuta. Hän on kaunis ja fiksu. Hän on jotain… en tiedä. Poikkeuksellinen voisi olla hieman yliammuttu, mutta en välttämättä kieltäisikään sitä.

Nukahdin tuossa hetki sitten ja unessani olin samaisessa paikkaa aluksi missä Kanin tapasin. Me juttelimme aivan normaalisti, mutta sitten jotain tapahtui. Mitään sen suurempia yksityskohtia mainitsematta me suutelimme. Muistan kysyneeni sohvalta (joka kuin taikaiskusta siihen ilmestyi), että ”mitä juuri tapahtui? Kumpi teki aloitteen” kuin kysymykset olisivat olleet tapahtuman aikana jotenkin oleelliset. Kanin ei vastannut mitään hän vain jatkoi. Enkä minä estellyt. Se ei ollut myöskään mitään ’pusuttelua’ vaan siinä oli tunnetta. Laitan Kanin aloittavaksi osa puoleksi. Hänessä on se hyvä puoli, että hän uskaltaisi tehdä tuollaisen. Ei todellakaan kesy. Harmi vain, että joutui heräämään karuun totuuteen.

Tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että olisin selvinnyt vain kirjoittamisesta puhtain paperein, mutta keskustelussamme menin mainitsemaan blogini ja teksin, joka häntä koski. Joten mitä nyt kirjoitan taitanee mennä hänen tietoonsa – taas. Ei sillä, en ole kova salailemaan noita, joten jos Kani uskallat lukea niin siitä vain tosin, jos olet jo tässä vaiheessa niin sori, mainitseminen on jo vähän myöhäistä.

Otin Kanista kuvia tänään ja voisin sanoa, että taisin löytää itselleni taustakuvan – sen verran kaunis nainen niissä kuvissa on. Ja ennen kuin sinä Kaniseni kuvittelet kauheita niin en tarkoita niitä ’eräitä’. Hyvä huomata, että otit sen huumorilla. Eihän mun kanssa muuten selviä. Ei sillä upeitahan nekin toki on. ;)

Mitenköhän vielä saisin sun posket punoittamaan kuten sain keskutelumme yhteydessä?

Sanotaanko vaikka niin, että arvostan suuresti sussa elävää yrittäjää, joka yrittää päästä toteuttamaan itseänsä ja kokeilla rajojaan. Hyvä huomata etten ole ainoa.

Mutta, tuota noin… Mikäs tämän kirjoituksen aihe olikaan?

Hei, tasa-arvon nimissä. Mainitsin aiemmassa kirjoituksessani Lara Croftin:

Hän on sellainen nainen, joka vie jalat alta – kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti. Meillä molemmilla on kokemusta kamppailulajeista, joten painiminen on varmasti molemmille tavalla tai toisella tuttua puuhaa. Hänelle omien sanojensa mukaan, koska voittaa aina. En voi sanoa, että siitä selätyksestä haittaa olisi.

En aio kertoa tällä kertaa hänestä enempää koska uskon, että aika paljon on jo sanottu – rivien välissä. Mutta pitihän hänet mainita ettei yksi saa koko huomiota tällä kertaa.

Helsinki

Kävin tänään yritysvierailulla joka ei tässä tekstissä ole oleellista, mutta se matka, kun aikomus oli mennä kotia suoraan. Tämä matka oli täynnä sellaisia kaunottaria, joihin olisi voinut Cupidon nuoli osua. Valitettavasti luonteesta ei voi tietää mitään, mutta vartalon ja pukeutumisen osalta mentiin oikeilla jäljillä.

Ei sillä, nimittäin päivän paras valinta oli kyllä mennä Kania tapaamaan. En olisi vaihtanut sitä mihinkään.

Bookmark and Share

Ei vastaavia kirjoituksia.

Jätä komentti