Yksi kysymys

Kieltämättä nyt on vähän järkyttynyt olo, kun hyvä ystävä yht’äkkiä pistää välit poikki sen kummemmin asiaa selvittämättä. Jos oisin tehnyt jotain loukkaavaa niin asia olisi ymmärrettävissä, mutta kun hän on ihminen, jonka kanssa on aina mennyt hyvin eikä koskaan ole ollut mitään nahinoita niin olen ’hieman’ sekavissa tunnelmissa.

Asiaa tosiaan hankaloittaa se etten saanu mitään varoitusta saati syytä asialle. Kuvittelin, että hän on sellainen, joka uskaltaa sanoa asiansa suoraan ja on rohkea ihmisenä. Ehkäpä olin väärässä, hänellä oli sittenkin yksi ’virhe’ vaikka muuten loistava ystävä. Toisaalta, kuinka voin sanoa enää loistava, kun on tapahtunut mitä lie? Todennäköisesti siksi, että kunnioitan ja arvostan häntä silti – tiedän, voin olla sen suhteen tyhmä, mutta toisaalta en ole koskaan sanonut hänestä mitään pahaa enkä yhden tapauksen takia ala nytkään. Vaikka tapaus onkin aika pirun iso.

Ainoa selitys on joku ulkopuolinen, mikä taas viittaisi siihen, että joku hänen kavereistaan tai muu lähempi olisi vaikuttanut asiaan. Tosin yhden selityksen voisin keksiä, mutta koska se olisi liian naurettavaa niin en viitsi edes mainita.

Itse pidän arvossa sitä, että voi sanoa suoraan jos jokin asia haittaa jolloin toisella on mahdollisuus ymmärtää näkökulma ja jopa korjata asia. Mutta lähiaikoina se tuskin on mahdollista. Hieman olen pettynyt siihen kuinka hän asian lopulta hoiti mutta toivon, että hänellä on oikeasti kunnollinen syy eikä hetken mielijohde tai niin sanottu joko-tai -tilanne.

Mutta tämän sanon Sulle silti, jos tai kun joskus haluatkin korjata välit niin mulla ei ole aikomustakaan väittää vastaan. Koskaan mulla ei ole ollut sua vastaan mitään eikä ole nytkään – no mitä nyt pieni kiinnostus koko tapahtuman kulusta ja samaisen aiheuttama sekalainen olotila. Olisi helppoa olla vihainen sulle, mutta pettymyksen ja järkytyksen olo on lähempänä totuutta.Toivottavasti olet kuitenkin onnellinen jatkossa. Tunnet mut sen verran hyvin, että tiedät mun tarkoittavan sitä myös. Tapahtuneesta huolimatta.

Katso myös:

  1. Hovimestari Kirjoitin aiemmin kuinka ystäväni laittoi välit poikki ilman syytä. Pitkään...

Olen digitaalisesta viestinnästä kiinnostunut kaveri, joka liikkuu monesti järkkäri kourassaan pitkin paikkoja kuvaten niin maisemia kuin malleja. Teen freelacer pohjalla erilaisia projekteja, kirjoittelen blogia ja ylläpidän paria muuta saittia. If you love it, share it.

Kommentointi on suljettu.