Ajatukset juoksevat

Näyttää siltä, että nykyään jokainen haluaa olla malli -  ainakin naisista. Joka kuvassa on poseerausta ja, jos sillä ei saada tarpeeksi huomiota itseensä niin kuvataan ’vahingossa’ rintoja ja kasvot jäävat puoliksi pois. Ties kuinka moni kuva antaa kuvattavasta aivan erilaisen kuvan – varsinkin vartalollisesti. Toisin sanoen valehdellaan käyttäen kuvia hyödyksi. Ei se ole kovin hankalaa ottaa kuvia mitkä ovat seksikkäitä, mutta on toteutettu hyvällä maulla.

Jos ette ole vielä huomanneet niin rinnoissa ei ole mitään sen ihmeellisempää. Ovat kuulemma aika luonnollinen osa naista – mutta sitten on toki nämä lapset, jotka eivät ole biologian tunnilla seuranneet ja nyt rinnat ja kaikki muu on niin ihmeellistä ja hienoa. Varsinkin jannut heittää sellaista legendaa ettei parempaa ole nähnyt. Yksi suosituimmista lineista on perus ”moi saanks sun mailin” siihen voidaan aina lisätä pieni add-on kuten seksy, kaunis, kissa, helmi ja mitä muita nimityksiä sitten voikaan olla.

Kaveripyyntöjä tulee vähän väliä ja osa hyväksyy niitä tauotta ja osa lähettää kaikille. Kuten eräs pinkkiin pukeutunut naispuolinen henkilö, joka kävi varmaan viikon ajan joka päivä katsomassa kuvia useampaan otteeseen kunnes rohkeni laittaa kaveripyynnön sanomatta missään vaiheessa mitään – torjuin tietenkin. En olisi hyväksyny muutenkaan. Kuva ei ollut rintojen esittelyä, mutta huomiohakuisuutta kuitenkin. I’m not up for that.

Toinen sankari on sellainen, joka juttelee kerran tai pari puolessa vuodessa. Ja on vaikka kuinka monta kertaa yrittäny saada kaveripyyntöä läpi. Ei ole onnannut. Tämä tuntuu omasta näkökulmastani yrittävän malleilla – NOT gonna happen. Oikeasti, älkää pukeutuko koko vartalo kondomiin, jos haluatte saada kuvasta jotain selvää – vieläpä mustaan sellaiseen. Kroppa ei pääse oikeuksiinsa, jos se edes on mahdollista. Ehkä oli omalta osaltani virhe mainita, että kuvailen mielelläni malleja. Nimittäin tämän jälkeen alkoi utelut kamerastani – onneksi tuolloin en ollut hankkinut järkkäriä vaan käytössä oli koulun kamera. Siksi sanoinkin, että N95:n kamera. Millä ottaa kuvia, mutta eihän se missään mittakaavassa ole mikään studiokamera toisin kuin tuo järkkäri. Vaikka sillä ei olekkaan vielä kuvailtu monissa blogeissa mainittua naista. Mutta don’t you worry, sekin hetki koittaa vielä.

Mutta en kuvaisi häntä, tuskin tulisin toimeenkaan. Siinä on parin muun malli ehdokkaan torjumiselle syyt. En pidä sellaisista keiden kanssa ei tule toimeen edes netin kautta, saati sellaisista, jotka ovat selkeästi minä, minä, minä maineessa. Osa heistä kuvittelee, että kauneus tuo heille kaiken, mitä haluavat. Ei tässä tapauksessa.
Otetaan esimerkiksi tämä ns. vakiomallini, monien blogien muusa, ymmärrämme toisiamme, meillä on samat ajatukset ja ennen kaikkea meillä on hauskaa, kun kuvailemme. Ja ei, emme seurustele tästä huolimatta vaikka eräs neiti tuolla Nummelan suunnalla sitä kovasti aina toivoo. Hän myös yrittää naittaa itseäni potentiaalisille ehdokkaille, mutta todettu on – aika kesyjä ehdokkaita omaan makuuni.

Erään mallin kuvaaminen valitettavasti jäi, kun olin mökillä – pakko myöntää, että hän oli kyllä kaunis kanssa. Heti, kun tämän menin myöntämään Nummelan kaverilleni niin hän oli jo kysymässä yksityiskohtia ja kaikkea muuta. Mutta eiköhän nuo kuvaamiset saada joku päivä järjestettyä kunnolla.

Asiaan, eräs kuvakkessa haluaa antaa pornokuviansa naisille. Tai no mitä sitä voi päätellä ”pornokuvia” naisille ;). Voimme ehkä olettaa ettei tämä jannu tiedä mitään pornokuvista. Todennäköisesti kaveri vain haluaa näyttää pihalta löytämäänsä matoa. Which is fine… Mut hei, mikä juttu siinä on, että jannut heittää esimerkiksi kuvakkeeseen kuvia itsestään sukka housuissa? Ja jotkut sitten ovat kirjaimellisesti sukkahousuissa. Eivät naiset hehkuta heidän tupla-D:n perään – he näyttävät sen kuvissaan. Oma mielenkiintoni ei riitä moiseen ellei se sitten satu olemaan hyvällä maulla otettu. Eikä näitä ”puristan rintani kasaan”-kuvia.

Kuinkakohan moni näistä hehkuttajista on kuvannu itsensä harrastavan seksiä? Tuskin kovin moni, se on meidän muiden juttu. Vaikkakin pitää aina huomioida ’trendit’, koska tämä vuosituhathan on täynnä uutisia, kun julkkisten seksinauhoja on vuotanut nettiin. ’Tavallisten’ videot laitetaan itse nettiin, jos siitä saadaan kiksejä tai muuten vain. Toki käy niinkin, että ne vuotaa tiettyihin palveluihin nettiin mitä ei tässä tarvitse mainita. Joskus olisi vain parempi hävittää videoita, varmistaakseen ettei mitään yllättävää tapahdu. Mutta, joskus voi olla hauskaa muistella kesää 2006, jos kesän muistan oikein. Mutta siis ei noissa ole mitään ihmeellistä, jotkut tekee vain eri asioita.

Seksivideoista rakennetaan silta suoraan BB:hen eli Big Brotheriin, sehä taitanee alkaa tässä kuukauden parin sisään, eikö? Samalla alkaa sitten nämä haut, mitä on pitkin vuotta tullut silloin tällöin. Etsitään suihkukohtauksia, koska osa tykkää ja osa tykkää vielä enemmän. Tämäkin on toki ihan luonnollista, mutta silti joidenkin mielestä se on taivaallista. Hauilla meinasin sitä, että haut blogiini pomppaavat taas katosta läpi. Pitänee painottaa, että mikään niistä teksteistä ei tuo tyydytystä kuvien hakijalle, mutta siksihän ne teinkin.
BB on periaatteessa joillekkin väylä tulla esiin sen sijaan, että sitä pidettäisiin mitenkään kokemuksena. Se on ehkä osa elämää ja eikö elämän pitäisikin olla kokemus jo itsenään? Jotkut käyttävät väylää tullakseen b-julkkikseksi tai kadulla tunnetaan siitä, että peitto heilui yöllä sänkyhommien ohessa. Omasta mielestä, jos välttämättä haluaa harrastaa seksiä televisiossa niin mitä turhaan sitä peittoa käyttämään? Tai sitten se on jotain suomalaista tyyliä, koska Ruotsin BB:ssä harrastetaan seksiä ilman minkäänlaista estettä tosin pakko sanoa, että ne kilpailijat tuntuvat olleen valittuja juurikin akteja varten. Jos näitä suomalaisia lämmittää se tieto, että kyseiset videot on ladattu ulkomaisiin seksisivustoille niin nyt tiedätte. Mutta niin on muidenkin maidenkin.

Jos vähän vielä tuosta seksistä niin varmaan osa ihmisistä pitää sitä kahden välisenä, jolloin paheksutaan asiaa, että sitä harrastetaan kaikkien silmien edessä. Mutta kuten aiemminkin, osa tykkää, osa ei. Ei se sen kummempaa ole. Jotkut tykkäää swingaamisesta, 3somesta, julkisista, NN, bondage… Se, että media kertoo näistä asioista siinä valossa kuin se olisi jotain kauheata niin on tiettyjen lehtien osalta aika säällittävää, mutta se on osa nykymediaa.

Tästä tuli pitkä – hyvin pitkä kirjoitus. Mutta pistetään sen piikkiin, että viime kerrasta on aikaa ja no, en aikonut vielä lopettaa. Pitää vain saada ajatuksen päästä kiinni.

Palaillaanpa hieman huomionhakuun ja siihen kuinka halutaan kommentteja. Koska moni heistä, jotka haluavat kommentteja eivät kykene heittää kommenttia takaisin. He ovat kuin lukossa. Eikö kommenttien saaminen helpottuisi, jos kommentoisi takaisin – muutakin kuin ”jepjep”, ”ok”, ”kiitos” ja niin edelleen. Itse kirjoitan lähes aina romaanin kuten voitte tästä tekstistä päätellä, jonka seurauksena voi yleensä jatkaa keskustelua olettaen, että vastapuoli kykenee siihen kanssa. En kylläkään sorru kommentoimaan ”hyvät rinnat”, mutta onneksi maailmassa on muitakin asioita mistä puhua.

Toinen asia mikä tuli huomattua kuvakkeessa, on ihmisten kynnys laittaa toiset ignoreen. Olin nimittäin lukenut jonkun random tytön saamia kommentteja ja siellä eräs jannu avautui, muistaakseni ensimmäinen kommentti oli jotain siihen suuntaan, että ”panenko sua, jotta saadaan toi virne sun naamalta pois?” Ei mitenkään kirjaimellisesti noin, mutta suuntaa antavasti kuitenkin. Tämän jälkeen hän puhtaasti haukkui tytön ja kertoi olevansa suhteessa eikä halunnut puhua tämän tytön kanssa enää mitään. Jotain haukkumistakin siinä taisi olla mukana. Kävin katsomassa kyseisen jannun kuvia ja totesin yhteen ilman kummempaa kettuilua, että onkohän huomannut olevansa sisällä ja, en usko näytön olevan noin kirkas, jotta aurinkolasit olisivat tarpeen. Hän ”kohteliaasti” kykeni kommentoimaan ” hei moukka satutko tietämään et ihmisiä on erillaisia…”. Kieltämättä ihmisiä on erilaisia, mutta oikeuttaako se hänen aiempaan ”keskusteluun” tämän tytön kanssa? Jos ei ole pokkaa puhua asioista niin olkoon hiljaa. Mutta en päässyt vastaamaan, koska moukkana olin jo ignoressa. Aika nopealla aikataululla vieläpä.
Mutta hänenlaisiaan on monta kuvakkeessa, ovat netissä todella kovaa poikaa, mutta voisinpa epäillä ettei sama päde todellisen elämän kanssa – jos heillä sellainen mahtaa olla. Ottakaa vähän vastuuta sanoistanne, ei itseäni haittaa vaikka tulette avatumaan, mutta koittakaa tehdä se niin, että teille voi vastata myös takaisin. Sovitaanko näin?

Toinen asia mikä hetki sitten tuli vastaan oli erään tytön status päivitys: ” Oma tila: PANETTAA JOKU TÄNNE NYT 0xx xxxxxxx”. Hänellä oli myös yksi aiempi samankaltainen status: ” 0xx xxxxxxx  On numero, tuleekohan keneltäkään piristävää txtria?” mutta kun kommentteja lukee niin yksi viittaa siihen, että aiemmin varmaan shoutissa on ollut jannu, joka levitteli numeroansa, jotta saisi seuraa. Eli pieni kettuilu havaittavissa ja käsittääkseni myös rangaistava teko noin lain puolesta katseltuna, koska tämä tyttö levittää toisen numeroa ilman haltian omaa lupaa.

Netti on kieltämättä paikka mikä on hieman erikoinen, mutta toisaalta sen on sen ominaisuuksia. Missä muualla voit toisen ”blogiin” vastata, mitä tekisit hänelle? Katselin erään Kuvakkeessa olleen tytön saamia vastauksia ja repesin. Kuvitellen etteivät nämä ”miehet” tunne kyseistä naista niin he ovat silti vastaamassa, että voisivat mennä treffeille, kihloihin ja tehdä lapsia naisen kanssa. Eiköhän mennä jo vähän ylitse pelkän kyselyn pohjalta?

Pari päivää sitten etelään rantautui aivan uskomaton myrsky, upeata salamointia ja yhtä upeitä jyrähdyksiä. Mutta media ampui taas yli: ” MYRSKY ETENEE POHJOISEEN – ULKONA VAARALLISTA”. Alussa oli ehkä 15 minuuttia kovaa tuulta mutta sen jälkeen taivas vain räiskyi upeasti. Ehkä jossain kaatui puita, mutta ei varmasti ollut näiden aiempien ”isojen” myrskyjen kaltainen. Tokihan pilvet olivan julman näköisiä varsinkin, kun se iso seinämä tuli rannikolta päin, kuvat mitä lisäsin kuvakkeeseen saivat kahdenlaisia vastauksia yksi näki seinämässä ” Independence Day” –leffan meiningin, toinen näki hyökyaallon. Jälkimmäinen aiheuttaa itselleni toisen ajatuksen, missasinko asteroidin iskeytymisen maahan, koska aaltohan olisi tuota luokkaa ellei hieman pienempi – riippuu paljon asteroidista.

Mutta jääköön tämä tähän ja ensi kerralla toivottavasti lyhyempää tekstiä.

Be Sociable, Share!

Ei vastaavia kirjoituksia.

Olen digitaalisesta viestinnästä kiinnostunut kaveri, joka liikkuu monesti järkkäri kourassaan pitkin paikkoja kuvaten niin maisemia kuin malleja. Teen freelacer pohjalla erilaisia projekteja, kirjoittelen blogia ja ylläpidän paria muuta saittia. If you love it, share it.

Jotain sanottavaa? Kommentoi!