Ensin nousi haloo, kun kenkä lensi yhtä ihmiskunnan turhinta henkilö kohti, nyt Jari Tervo heitti Uutisvuodossa Raamatun lattialle ja taas on haloo pystyssä. Kuulemma hurjimmat arvostelijat ovat vaatineet teosta poliisitutkintaa ja valtakunnansyyttäjää selvittämään asiaa. Jota ei tietenkään tapahdu, miksi ihmeessä kukaan niin edes kuvitteli?
Kyseessä on lähes sama kuin Star Wars heitettäisiin kirja muodossa lattialle, ainoa ero on, että Raamattu on 2010 vuotta vanha kirjasto, joka koostuu useista eri kirjoista (66). Yhteistä kaikelle tälle on mielikuvitus ja ehkäpä myös joidenkin tapahtuminen kohdalla puhdas tiede eikä niinkään sauvan heilahdukset saati valomiekan. Tiedehän antoi taannoin uuden selityksen Mooseksen meren halkaisemiselle. Se, jos jokin kuulostaa loogisemmalta kuin kepin heilutukset.
Vaikka nykyversiossa Jeesus esitetään paimenena, on hän esiintynyt muissa versioissa myös sotilaana, mikä lie sopii kyseiselle vuosisadalle tai tuhannelle. En oikein tiedä mikä on tarinan päivitystahti.
Asiaa voisi käsitellä niinkin, että kyseinen kirja on tuonut maailmaan paljon pahaa, sotia, kuolemaa vain fiktiivisten tarinoiden takia. Joten, jos Raamattun heittää lattialle niin se ei taida olla aivan tasapainossa kaiken kärsimyksen kanssa, mitä kirja on jo aiheuttanut vuosien saatossa.
En edes noteerannut Raamatun heittoa ennen kuin näin uutisen siitä. On muutenkin varmaan selvää, että olen Tervon puolella tässä asiassa. Vain koska kirja on parituhatta vuotta vanha, se ei tarkoita etteikö sitä voisi heitellä siinä missä toistakin kirjaa. Asia erikseen, jos kyseinen kirja olisi todella maailman ensimmäinen Raamattu. Silloin sillä olisikin jotain arvoa myös omasta mielestäni.
Sanottakoon, että kunnioitan ihmistä uskoo hän mihin tahansa, ihmisellä saa ja tulee olla uskoa mihin haluaa. Ja mielestäni tämä Raamatun lentäminen saa taas aivan turhan suuret mittakaavat.
Ei vastaavia kirjoituksia.


Kyllähän toi meikäläisenkin mielestä vähä turhat mittakaavat sai toi tapahtuma!