Olet varmasti tottunut kertomaan itsestäsi pääasiassa kuvina esimerkiksi Facebookissa mutta oletko harkinnut tekeväsi koskaan mind mapin siitä kuka olet? En tarkoita mitään peruspalloja siellä sun täällä vaan jotain astetta enemmän. Itse aloin tekemään aluksi ihan simppeliä mind mappia missä on perustiedot. Ensimmäisen tein photoshopilla mutta lisätessäni kyseisen facebookkiin oli laatu aivan järkyttävä. Joten seuraavaksi illustrator käyttöön ja uudestaan. En ole koittanut lisätä sitä mihinkään vielä. Aloitin noin A4 kokoisesta mutta jouduin kasvattamaan koon A3:seen ihan vain siksi ettei tila vain riittänyt. Tosin nyt tilaa tuntuu olevan joiltain kohdin liikaa.
Käytän mind mappiini pääasiassa kirjaimia ja numeroita, jokunen punainen laatikkokin sieltä löytyy täyttämässä tilaa mihin ei ole mitään laitettavaa tai yksinkertaisesti tilaa on liian vähän. Siitä löytyy piilosanoja mitkä kuvaavat monia asioita mutta mitä en halunnut laittaa julkisesti esille – mitä nyt mainitsen sen tässä. Kyseinen tuotos on vielä tekeillä, joten tähän hätään en ole sitä laittamassa esille vaikka esiversio onkin nähtävillä linkin takana. Pitäähän jokainen työ saada kommentteja työston aikana. Annoin mind mapille nimen: Thisme. Värit erottavat siitä oleellisen, jotta lukija toivottavasti osaa lukea siitä ‘this is me’ eli yksi ‘is’ on poistettu. Värit ovat tummia mutta kaikki mielestäni menee yksiin lopulta.
Ensimmäinen versio loi pohjan otsikoilla ‘me+’ , ‘mind’ , ‘activity’ sekä ‘pets’ – ja sitten se löhti käsistä ja kasvoi. En tiedä tekisinkö vapaaseen kulmaan sitten typografisen kasvon itsestäni.
Palaillaan asiaan, kun maaliviiva näkyy.
Ei vastaavia kirjoituksia.

