Kirjoitin aiemmin kuinka ystäväni laittoi välit poikki ilman syytä. Pitkään – no, suoraan sanottuna vain kuusi tuntia (kaiken muun tekemisen ohessa) – ihmettelin syytä ja hiljalleen hovimestari alkoi ottamaan rooliansa tässä kaikessa.
Koska ainahan hovimestari on syyllinen.
Kun laitoin tuolloin viestin ystävälle, että mikä on homman nimi niin hän ei vastannut vaan hänen ’miehensä’ soitti lähes tulkoon heti perään – vieläpä salamyhkäisesti tuntemattomasta numerosta (kuin olisin koskaan soittanut takaisin). Vain siksi ettei periaatteessa sanonut yhtään mitään – nerokasta (not). Kunhan vain halusi kysyä, mitä siinä on mitä en ymmärrä ja kerrata samaa koko ajan eri variaatioilla. Oikeasti, sen takia pitää soittaa? Vau, mitä omistautumista. Jotkut toiset olisivat vain poistaneet viestin ja jatkaneet elämäänsä. Mutta ei hän.
Olikohan sille soitolle oikeakin syy? Hänellä taisi mennä ohi ettei ole selitystä kyseiselle toiminnalle mutta toisaalta syy voi olla itsessäni, kun esitin asian liian monimutkaisesti. Viisi sanaa on selvästi liikaa.
Vaikkakin taisin esittää kysymyksen lyhyemminkin ’miksi?’ mutta koska puhelimen välityksellä on hankala esittää ilmeellä kysyvää niin lyhyemmin en voinut asiaa ilmaista.
Ehkäpä joku oletti, että asia saa lopullisen päätöksen tällä tavoin. Mitä hän ei tiennyt, on etten olisi uutta viestiä tai soittoa tehnyt mutta saahan hän aina kuvitella, että soitto oli ratkaiseva tekijä.
Sekin ettemme ole jutelleet kasvotusten kuin kerran sekä pari kertaa fb:ssä jonkun statuksen yhteydessä pistää miettimään soiton tarpeellisuutta etenkin häneltä ja vieläpä tuossa tilanteessa. Olemme enemmänkin yhteisen henkilön kautta tuttuja, joten en näe syytä miksi hänen piti puuttua asiaan ellei hän ole juurikin asian ydin.
Kun hän sanoi, että ”pitääkö mun tulla väliin?” oli jotenkin outo. Hänhän oli jo välissä monellakin tapaa, mutta tällä kertaa tarkoitan vain sitä soittoa. Vai oliko kyseessä jotain muuta isottelua? Toivottavasti ei, koska se olisi puhtaasti naurettavaa. Kuitenkin asian oleellisin kysymys on ’ miksi ’ ja, jos kukaan ei osaa sanoa tai uskalla sanoa niin minkäs teet.
Joten lyhykäisyydessään pidän hovimestarin käytöstä vähintäänkin epäilyttävänä. Lähinnä koska pari päivää aiemmin olimme ystäväni kanssa suunnitelleet näkevämme, kun tulen mökiltä takaisin. Joten jääkö tähän mukamas useitakin eri vaihtoehtoja sille mistä kaikki kumpuaa? Omasta näkökulmastani ei.
Kieltämättä tuli mieleen, että koko homma on ’hovimestarin’ käsialaa viestistä lähtien. Tuo ajatus tuli tosin mieleen vasta soiton jälkeen – tuskin hän olisi vastannut siihenkään vaikka oisin suoraan kysynyt. Osa kiertelee – minä en.
Selkästi käännettynä hän loi itselleen sen roolin, on se sitten totta tai ei niin loppupeleissä se ei kiinnosta itseäni. Mutta, jos on niin käsitykseni hänestä pitäisivät silloin paikkansa eikä lopputulos ole yllättävä. Nuoret…
Mutta jääköön asia tähän. Aiemman kirjoituksen loppu pätee tämänkin jälkeen. Loppupeleissä mulla ei ole ystävääni – vaikkakin nykymäärityksellä entistä sellaista – vastaan mitään. Ainakin meillä oli hauskaa tuo aika.
It’s life and these things happen. Hope to see you again someday.
(JBHBUBK)
