Tiedotustilaisuus pistää miettimään – kai
Tiedotustilaisuus:
Toimittajat kysyvät samoja asioita, kerta kerran jälkeen. Eihän itselläni ole toimittajan työstä kokemusta, mutta kuuntelisivat toisia toimittajia, mitä he kysyvät.
Tiedotustilaisuus:
Toimittajat kysyvät samoja asioita, kerta kerran jälkeen. Eihän itselläni ole toimittajan työstä kokemusta, mutta kuuntelisivat toisia toimittajia, mitä he kysyvät.
Eihän tämä nykymaailmassa niin ihmeellistä, että idiootit saavat aseen käteensä eikä seulanta päde. Ehkäpä huomenna voimme lukea miksi hänellä oli ysimillinen hallussansa ja miksi poliisi sille luvan on antanut, jos on edes oma ase.
Miksi ihminen päättää, että paras tapa hoitaa mustasukkaisuus on ampua ihmisiä? Jos tuo yksi tieto pitää paikkansa niin hän on käyttänyt kaksi kutia ampuakseen yhtä päähän. Tämä merkinnee jotain henkilökohtaista – yllättäen. Hieman tulee mieleen CSI:n kaltainen teoria. Tämähän ei tietenkään auta häntä saamaan naista/miestä takaisin, jos hänellä on sellainen. Voipi olla, että hän vain kuvittelee päässänsä kaiken. Ei sekään uusi asia olisi
Nyt on saatu haltuun sellaista materiaalia, että oksat pois. Tätä et näe mistään muualta.
On yksityiskohtia, joita voit miltei kuvitella mielessäsi, on alastomuutta, tarinoita suihkusta ennen kaikkea juurikin sitä Big Brotheria.
Lue lisää…
Olen tekemässä ohessa erästä projektia ja sen yhteydessä pitää huomioida kuinka otsikot tulevat, jokaiselle sivulle, joten tässä vinkkejä jakoon.
Kotisivu – ” ensimmäinen sivu “
Tässä olen jonkin aikaa katsellut ja ihmetellyt aika ajoin tapahtuvia ihme piikkejä kävijämäärissä, joten ajattelin käydä niitä tässä hieman lävitse. Tämä sisältää ainoastaan heinäkuun osuuden.
Kaksi suosituinta aihetta ovat IT-tradenomi ja Oulun seksimessut.
It-tradenomi käsittää yleisesti myös opiskelua, johon kuuluu winhawille, mitä tietojärjestelmän suunnittelija tekee sekä 3d maxin opiskelijan lisenssin tiedustelua. It-tradenomi tarinani eivät ole siitä kehuvimmasta päästä, koska itseäni ärsytti kyseisen yksikön ammattitaidon puute, välillä itse opettajien tietotaito ja välillä se, että asia osattiin, mutta sitä ei osattu tuoda siten esille, että oppilaat oppisivat sitä myös koulussa eikä opiskelu jäisi vain vapaa-ajan piikkiin.
Hetket itse ihmettelin tuota seksimessua kunnes huomasin, että tänä viikonloppuna olivat kyseiset messut, mutta oma kirjoitukseni aiheesta oli viime vuodelta. Mutta toisaalta ihan hyvä, että vanhat aiheet nousevat aina välillä pintaan eivätkä unohdu. Vaikka eivät tällä kertaa liittynetkään välttämättä haettuun asiaan. Tosin myös Tukiaista on haettu juurikin tuolta 2008 puolelta Oulun erotiikkamessujen osalta.
Lue lisää…
Negahuuto on maailman ensimmäinen huutokauppa käänteisenä, voittaja ei maksa tuotteista senttiäkään. Ideamme on yksinkertainen: annamme tuotteen voittajalle ilmaiseksi ja sen lisäksi rahallisen summan, joka tunnetaan nimellä NEGABACK!
Mutta vaikka et maksa tuotteista, maksaa huudot eli ostat x määrän huutoja hintaan y. Joilla voit sitten huutaa tuotteen itsellesi. Mutta jos voitat huudollasi, voitat huutosi rahallisen määrän sekä itse tuotteen. Tällöin et maksa itse huudosta, periaatteessa. Senttihuudon tapaan hintaan lisätään aina 1 sentti, mutta negatiivisessa suunnassa eli -0.01, -0.02, -0.03, jne.
Jos uusi huuto tulee alkaa kello alusta, jos huutoja ei tule esim. 2min aikana voittaa huutaja tuotteen ja rahan.
Nähtäväksi jää pääseekö sivusto päinvastoin toimivien sivustojen varteenottettavaksi kilpailijaksi vai onko kyseessä vain tähdenlento.
Europarlamenttiäänestys alkoi kuulemma aamulla, omat äänestyslappusen lojuvat vielä keittiön pöydällä kuin odottaen sitä ihmettä, joku on ääneni arvoinen. Todennäköisempää on, että olen ympäristölle hyödyksi ja laitan kyseiset laput kierrätykseen.
Iltalehden mukaan äänestämässä on käyty vilkkaasti ja paikoin on jonojakin kertynyt. Itse olin tänään Kampin alueella eikä mistään huomannut, että äänestäminen oli alkanut. Toki pömpeleitä oli pystyssä ja ihmisiä pyöri ympärillä. Tosin pakko mainita, että kaikki näyttivät olevan töissä eivätkä utelijaina kuunnelleet vaalipuhetta.
En tiedä, mutta itseäni ei voisi kiinnostaa kyseisten pömpeleiden lähimaastossa oleminen. Ne ovat kuin kenkäkauppoja missä myyjä tulee heti kimppuun, kun astut lähemmäksi tuotteita. En kaipaa pinssejä, tarroja saati julisteita. Mitä minä niillä tekisin? Heittäisin pinsseillä frisbiitä? Muuten miksei kukaan ole tehnyt minifrisbiitä kampanjaan ja laittanut niitä jakoon esimerkiksi kaivarissa? Ehkä nostaisi mielenkiintoa. Vaikkakin innostus kyseiselle voi olla niin niistä raaputetaan mainoslauseet pois aika pian. Mutta ideana ihan mukava. Vaihtelua ainakin.
Lue lisää…
Taustalla soi Achozen – Deuces, joten tämä ei tule olemaan kehuva blogi. Kuten normia.
Jos tätä linkkiä ei olisi facebookissa ollut, en olisi blogia tajunnut kirjoittaa joten kiitokset meni sinne.
Uutta vaaliteemaista blogia pukkaa ja ominaiseen tyyliini jatkan samalla kaavalla. Mainostaminen ryssitään tälläkin kertaa kuninkaalisesti ehkä se on yleinen teema.
Ilmassa on Raamatun maku
Teemana on elokuva, Sin City. Sivuilla kerrotaan, että teema valittiin koska ” Sin City on kuvaus maailmasta, jossa yhteiskunnallisten instituutioiden merkitys on pienentynyt ja luonnolliset sosiaaliset siteet, kuten perheet, hajonneet. Maailma on hämärä ja lohduton, rikollisuus ja prostituutio rehottavat kaupungin kaduilla. ”
Sikäli mikäli olen oikeassa tämä on äärimmäisen virheellinen kuvaus nykyisestä maailmasta. Eihän nytkään asiat loistavasti ole, mutta eivät lähelläkään Sin City meininkiä.
Slogan – “Kristillisdemokraattien tehtävä EU:ssa” on naurettava lisäys. Tarkoittaako se, että he tuovat mustavalkoista väkivaltaa EU:hun (SinCity), ehkä ohessa pieniä väriläiskiä?
Lue lisää…
Bloggaaja voi antaa yritykselle positiivisen tai negatiivisen kuvan, jonka korvaaminen voi tulla yritykselle kalliiksi, koska hakutulokset on pilattu.
Olen itse monesti kirjoittanut asioista mitkä ovat mielestäni väärin, oikein tai vain arvostan eli puhtaasti kirjoittanut rehellisen mielipiteeni asioista, en mitään muuta. Osa kirjoituksistani on huomioitu tahoilla ja olen saanut suoraa palautetta niin sähköpostilla kuin kasvotusten. Pitkään olin hakutuloksissa ensimmäisenä mikä aiheutti toki hieman negatiivisen kuvan kohteen imagoon, mutta pointtina oli kuitenkin, että ne mitä näin vikana oli korjattavissa. Jos ongelmat korjataan kirjoitan mielelläni positiivisen kuvan. Koskaan, kun en ole hyökännyt suoraan yhden ihmisen tai suoraan organisaation kimppuun.
Lue lisää…
Olen yksi niistä, joita ei kiinnosta pätkääkään mitkään äänestykset. Poikkeuksena on, jos oikeasti arvostan kyseistä henkilöä, silloin hän voi saada ääneni. Mutta ennen sitä, ei niin mitään toivoakaan. Kunnioitus ei riitä, ei ainakaan omalla kohdallani eikä poliitikkojen sotkut auta asiaa yhtään.
Se, että joku poliitikko on julkisuudessa ei tarkoita sitä, että hän olisi hyvässä asemassa saadakseen ääneni. Nykyään kyse on enemmän kohuista, jotka aiheuttavat sen ettei kyseisiä henkilöitä kunnioiteta eikä heidän mahdollisia saavutuksiaan edes noteerata.
Joku random nainen oli laittanut mainoksensa ainakin nelosen nettitv:seen. Mainos oli niin huono kuin voi vain olla, etten jaksanu nauraa saati muistaa ihmisen nimeä. Jos nämä ovat oikeasti niitä henkilöitä, joita pitäisi äänestään niin ei voi muuta sanoa, jättäkää mainosten tekeminen ammattilaisille, tehkää jotain, että teidät oikeasti muistetaan tai poistukaa poliitikan maailmasta.
Lue lisää…