Olipa kerran tarina kahdesta…

Noiden muutamien tuntien aikana, jotka vietimme samassa tilassa, oppivat eräät hahmot ’tuntemaan’ allekirjoittaneen täysin. He tiesivät tasan tarkkaan millainen olen, kuka olen ja ennen kaikkea heillä olisi missio. He ovat alansa eliittiä – tosin vain he itse antavat tämän krediitin itsellensä. He ovat… en tiedä itse asiassa tarkalleen mitä he ovat ennen kuin dna-testit tulevat takaisin, mutta todennäköisesti kyseessä on eräänlainen nisäkäs, ehkäpä heissä on pientä pelinaisen vikaa, mutta se tulee enemmän esiin taikanesteen voimin. Huom. tämä on oma analyysini. Ilman tuota taikanestettä he ovat taipuvaisia päästämään sammakoita suustansa, (scheissea) – kuvainnollisesti. Koskaan en ole kirjaimellisesti nähnyt mitään tulevan suusta ulos. Todennäköisesti heidän salainen tehtävä on valloittaa maailma (‘Pinky and Brain’) ja saada se oman tahtonsa alle, ennen kaikkea heidän näkemyksensä ihmisistä on ainoa oikea. Valitettavasti todellisuudessa ei ole taikapeilejä, jotka kertoisivat ken on maassa kaunehin. Kumpikaan ei vedä vertoja Megan Foxille tai Hänelle, joten taikapeili olisi rikkoutunut useamman kerran ja niitä epäonnen vuosia olisi kertynyt jo vuosikymmenten edestä.

Lue lisää…

Satunnaisuudesta ennaltaehkäisyyn?

Kun satunnaisen tapauksen seurauksena uhri menehtyy yksityisen henkilön asunnossa, suru koskettaa uhrin läheisiä, mutta ei synny sen suurempaa keskustelua syistä, jotka johtivat tähän tapahtumaan. Mutta jos samainen satunnaisen tapauksen seurauksena uhri menehtyykin julkisella paikalla, suru koskettaa astetta enemmän ihmisiä, koska osa käy aktiivisesti kyseisessä paikassa. Suru ei välttämättä kohdistu juuri uhreihin vaan koko tilanteeseen. Poikkeuksena tälle on se, että siitä syntyy suuri keskustelu ja syytteitä lentelee edes takaisin. Tällöin myös ’massan’ ääni on kuvitteellisesti se ainoa oikea käsitys. Kun muut menevät sanomaan mielipiteensä heidät torjutaan suoralta kädeltä. Se, jolla on suurin ’suu’ ei välttämättä ole aina oikeassa.

Miksi tälläistä tapahtuu? Emmekö voi arvostaa toisia ja antaa heidän elää? Emmekö ole tarpeeksi rohkeita pyytääksemme apua, kun sitä tarvitsemme? Emmekö ole ihmisiä, jotka auttavat, kun joku sitä tarvitsee?

Lue lisää…

Tiedotustilaisuus pistää miettimään – kai

Tiedotustilaisuus:

Toimittajat kysyvät samoja asioita, kerta kerran jälkeen. Eihän itselläni ole toimittajan työstä kokemusta, mutta kuuntelisivat toisia toimittajia, mitä he kysyvät.

Lue lisää…

Leppävaaran Sellossa ampumisvälikohtaus

Eihän tämä nykymaailmassa niin ihmeellistä, että idiootit saavat aseen käteensä eikä seulanta päde. Ehkäpä huomenna voimme lukea miksi hänellä oli ysimillinen hallussansa ja miksi poliisi sille luvan on antanut, jos on edes oma ase.

Miksi ihminen päättää, että paras tapa hoitaa mustasukkaisuus on ampua ihmisiä? Jos tuo yksi tieto pitää paikkansa niin hän on käyttänyt kaksi kutia ampuakseen yhtä päähän. Tämä merkinnee jotain henkilökohtaista – yllättäen. Hieman tulee mieleen CSI:n kaltainen teoria. Tämähän ei tietenkään auta häntä saamaan naista/miestä takaisin, jos hänellä on sellainen. Voipi olla, että hän vain kuvittelee päässänsä kaiken. Ei sekään uusi asia olisi

Lue lisää…

Uskomattoman hienoja konsepteja

Kun näistä saataisiin edes osa markkinoille niin saataisiin vaihtelua tähän perusdesign kauraan. Nokian uudet puhelin konseptit ovat hienoja, mutta tietokoneet ja kulkuvälineet poikkeavat nykyisestä massasta selkeästi. Valitettavasti näistä ei taida edes Nokian puhelimet olla suomalaisten suunnittelemia, mutta silti Helsinki on maailman designpääkaupunki vuonna 2012, mahtaako jotain näin upeta näkyä silloin? Epäilen.
Mutta ainahan voin yllättyä.

Lue lisää…

Tennis vs. wannabe media

Kyseessä ei ole harjoitusmuoto eikä nöyryytystä kuten uutinen antaa olettaa – ainakaan itse en ole sitä sellaisena koskaan pitänyt. Kyseinen “perskymppi” on kaikessa yksinkertaisuudessaan hauskanpitoa, mitä tuli tuolloin nuorempana ”pelattua”.

Yleensä ” perskymppi “ tuli kyseeseen, kun kaksin- tai nelinpelin häviäjä(t) menivät päätyyn kyyryyn, suojaten toki päänsä ja voittajat mätkäisivät pari palloa tuulemaan kohti. Tottakai osuma tuntuu, mutta ei se sen kummoisempaa ole.

Lue lisää…

Millainen on kirjasi sisältö?

Jokaisella meillä on vaikeuksia valita, joskus järki sanoo, mutta tunne kertoo muuta. Kuinka nykymaailmassa voimmekaan luoda valintoja? Voimmeko elää ja kokea samaan aikaan kaikkea mahdollista ja enemmän? Vai haluammeko vain sen yhden, jonka kanssa viettää elämää? Kuinka voimme tietää, että se jonka kaikkien satojen miljoonien ihmisten seasta valitsemme, pysyy vierellämme hamaan tulevaisuuteen asti (ja pidemmälle)? Onko hän se, joka alttarilla sanoo ’ Tahdon ’, onko hän se, joka tukee sinua vai onko hän se, joka katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin elämääsi? Onko hän edes todellinen?

Varsinkin ikäistäni selkeästi nuoremmat haluavat kokea mahdollisimman paljon, paikallaan pysyminen ei ole vaihtoehto. Ymmärrän täysin, itsekkin samaiset hetket kokeneena. Mutta nykyään arvostan enemmän, mutta en halua myöskään pysyä paikallani – koko aikaa. Katuisin tällä hetkellä, jos olisin pysynyt sen ensimmäisen ’rakkauden’ kanssa näihin päiviin ja pidemmälle. Kuinka elää suhteessa, jossa toinen ei tunnu havaitsevat sinua vaikka yrittäisit jokaista keinoa pelikirjassa? Kuulen tarinoita muiden elämästä, jossa asiat eivät luonnistu kuten niissä Disneyn saduissa, jotka tunnemme niinkin tarkkaan. Ehkei elämän ole tarkoituskaan mennä niin, ehkä siksi se on satua?

Lue lisää…

Ympäröivä maailma muuttuu – jälleen kerran

Kaikki muu on normaalia, mikään ei fyysisesti ole muuttunut. Mutta silti, jokin on. Viihdyn sinkkuna, mutta ehkä pieni toive on olemassa jostain muusta. Ehkäpä se on vain nyt enemmän pinnalla, kun havaitsee mitä ympäristössä tapahtuu, suhteita muodostuu. Kesä on takana, se vapaus ja nyt kokeillaan jotain muuta. Osalle tämä muutos on hyvästä ja se kestää. Osalla syystä tai toisesta se ei kestä. Mutta mitä tulee ystäviini, toivon, että heillä se kestää.

Monien tekstieni muusa, Hän, on löytänyt rinnalleen toisen. Vaikken hänen kanssaan olekkaan jutellut varsinaisesti vaan käynyt lyhyen, mutta mielenkiintoisen keskustelun, jota valitettavasti tai onneksi ei ymmärretä ellei tiettyjä asioita selitetä. Mutta sen perusteella voisin kuitenkin sanoa, että Hän on löytänyt itselleen huumorintajuisen miehen. Se on jo jotain.

Harmi vain, että tämän miehen löytäminen on vähentänyt meidän yhteisiä keskusteluita ties mistä. Mutta toisaalta, ymmärtäähän tuon.

Lue lisää…

Good night, beautiful

18 kuvaa käsitelty tänään, 78 aiempina päivinä. Totuus on, että tekemällä oppii ja uusimmat 18 kuvaa ovat edellisiä parempia laadultaan tai ainakin, kun ajattelee kuinka ne on käsitelty. Aiempien kuvien virheitä ei ole enää – ainakaan mitä on huomattu. Mutta muutakin on huomattu näiden studiokuvien ohessa…

Lue lisää…

Astetta liikaa yritystä, tahtoa?

En tiedä mitä on tapahtunut ympäristössä, kun nyt on astetta enemmän sitä huomiota kiinnitetty taas allekirjoittanutta kohtaan. Eihän itse huomiossa mitään vikaa ole, mutta kun saan kuulla, että kyseisillä tahoilla voi olla tai on taka-ajatuksia niin siinä vaiheessa ei nappaa.
Osa kuvittelee, että kauneus on se valttikortti, jolla kyetään saavuttamaan aina jotain mitä halutaan. Kieltämättä on tilanteita ja hetkiä, kun se kauneus on apu, jotta saavutettaan jotain. Mutta saako se olla puhtaasti keino?

Lue lisää…