Tagi arkisto: koulutus

Haaga-Helia – Malmin yksikkö

Siitä on kauan, kun viimeksi kirjoitin kokemuksistani ja mielipiteistäni kohdistuen otsikossa esiintyvään kouluun. Olen kyllä tarkistanut Googlen ja huomannut pudonneeni top-5:stä, ehkä tämä auttaa nousussa takaisin aiemmille sijoille. Tämä vuosi on ollut aika hiljaista koulun osalta, koska työ vie aikaa ja useimmat tunnit ovat alkaneet neljältä ja kestävät puoli kuuteen niin harvemmin enää neljän jälkeen kiinnostaa töistä lähteä kohti koulua, useimmiten sinne ehtii viideksi ja sitten puoli tuntia koulua? Ei oikein lohduta.

Lue lisää…

Bookmark and Share

Haaga-Helia back in business

En olekkaan pitkään aikaan kirjoittanut mitään koulustani. Mutta jostain syystä minuun otetteen yhteyttä tähän tapaan ” Olemme ymmärtäneet, että haluat keskustella amk:n kehittämisestä… Pääsisitkö ma 12.11 16.45 juttelemaan. ” En tarkalleen muista sisältöä, mutta tuohon suuntaan. Työn puolesta periaatteessa ehtisi. Mutta tässä on tapahtunut sellaisia asioita, ettei keskustelu koulun parantamisesta ole lähelläkään tärkeimpiä asioita elämässäni.

En kiellä etteikö koululla olisi syytä parantaa koulutustansa, koska yksinkertaisesti sanottuna kaikki it-/trademoni koulutus on yleiskoulutusta eikä siitä sen suurempaa hyötyä tule kuin paperi. Ei oikein kiinnosta opiskelu pelkän paperin takia vaan haluan oikeasti oppia jotain. Se taitaa kuitenkin olla se pääpointti. Eikö?

Onkohan blogini vielä ohittamassa googlessa sijoitusten perusteella itse koulun? Pitääpä tarkistaa.

Tarkistus: näillä hakusanoilla olen ensimmäinen. Joten ehkä tämä on syynä yhteydenottoon. Ehkä osaan paremmin hakukoneiden hyötykäytön myös.

En tiedä onko mun tarvetta ylipäätänsä tulla koululle asti, koska blogeistanihan saa selvän kuvan mielipiteistäni. En ole persoona, joka pahemmin jättää asioita kertomatta. Ovat ymmärtäneet, että haluan keskustella, en muista kaikkea mitä on tullut kirjoitettua, mutta kyllä ne ihan rehellisesti ovat tulleet.

Aion kyllä jatkaa koulutusta tämänkin jälkeen, mutta jos tämä on suunta niin en tule jatkossa olemaan haaga-heliassa, yhdistyminen vei kaiken vielä huonompaan suuntaan. Kenenköhän loisto idea se oli?

Joten kysykää, jos on jotain mitä haluatte tietää, tämä siis lähinnä mailin lähettäjille. En ole tosin seuraavaan viikkoon sähköpostin läheisyydessä, mutta blogit ovat vain netin päässä. Rekiteröitykää, kommentoikaa ja kysykää. Varmasti vastaus tulee.

Bookmark and Share