Pienen pieni ehdotus Hamasin ja Israelin väliseen ongelmaan
Erään uutisen pohjalta, tuli mieleen sellainen pienen pieni ehdotus, että rauha Israelin ja Hamasin välillä olisi todellisempaa, jos loppu maailmaa viitsisi olla huomioimatta Yhdysvaltojen kommentteja. Yhdysvallat eivät voisi olla yhtään enempää puolueellisia. Olisi todellisempaa, jos Yhdysvallat lopettaisi aseiden kuljetuksen Israeliin niin he eivät välttämättä kykenisi tähän sotaan. Toki silloin aseet hankitaan muuta kautta, mutta tulisiko tässä asiassa aseiden kuljettaja maa avuksi ja puhumaan Israelin puolesta.
Hamasista sen verran vielä
Pitää olla kohtuu typerä, jos luulee, että Hamas omistaisi jättimäiset maansiirtokoneet, joilla siirtää Israelin valtion mereen tai ylipäätään kykenisi siihen millään tavalla.
YK
YK:sta ei ole mitään apua. Tarvitaan sovittelija, joka kykenee saamaan rauhan, se ei ole YK. Yksi mies riittää ja mitä todennäköisesti hänen avustajat. Olen täysin sitä mieltä, että tarvitsemme Martti Ahtisaaren kaltaisen henkilön ja koska sellaista ei ole maailmassa kuin tämä yksi niin, voisiko joku kysyä häneltä? Valitettavasti itse en omista hänen numeroansa, joten en voi kysyä.
EU
Sählääjien organisaatio, joka määrittää puun koloille oman direktiivin tuskin osaa ratkaista sotaa. “Lähetämme tarkkailijoita”, juu, no siitähän se tilanne ratkeaakin. Joka maa lähettää omat raketin ruokansa ja meillä on pippalot pystyssä.
Ei tämä ratkea sillä, että puhutte pyöreissä pöydissänne. Olette kaukana Kuningas Arthurista ja hänen pyöreän pöydän ritareista, tehkää palkkanne eteen jotain. Älkää toimiko, kuten GWB Irakin sodan aikana, golffaatte samalla, kun puhutte lehdistölle ja samaan aikaan toisaalla omat sotilaat kuolevat, koska joku teki väärän päätöksen tai toimitti keksityt paperit paikkaan x. Tiedän, talvella golffaaminen ei ole välttämättä paras vaihtoehto, riippuu paikasta tosin. Mutta etteköhän te ymmärrä vai pitääkö tälle kehittää oma direktiivinsä ja sääntönsä. Pilkun…
