Tagi arkisto: media

Voittajat kirjoittavat historian

Ajatelkaas, viime vuosisata ja periaatteessa kaikki ennen sitä on ollut sotaa. On sodittu maa-alueista, aatteista, pukeutumisesta, mistä milloinkin. Vaikka omasta näkökulmasta terrorismi nosti varsinaisesti päätänsä vasta 2001, kun omat tuhosivat WTC tornit (tiedän, se on salaliittoteoria, mutta vaihtoehdot muulle ovat vain naurettavia). Samana vuonna itse vaikutin armeijassa ja itse asiassa olin hutaissut kirveellä jalkaani, onneksi se ei ollut terävä eikä tuona päivänä, sitä ennen tai sen jälkeen monenkaan päättäjän pää ollut sen terävämpi.

Onko oikein, että valitamme sodasta, köyhyydestä, rikkauksista? Janoamme menestystä ja, että meidän mielipiteemme kuultaisiin. Ongelmaksi kasvanee kuitenkin se, ettemme tee  asioille mitään, ainoa joka hyötyy tästä kaikesta on media, joka rahastaa uutisoinnillaan ja me hölmöt maksamme siitä karusta tiedosta, jossa ihmisiä menehtyy turhien asioiden takia. Eivät nämä sodat ole vapauden puolesta taistelua, eivät ’liittoutuneet’ hyökänneet Saddamin kimppuun, koska pelkäsivät itsenäisyytensä saati oman vapautensa puolesta. Sodat alkavat aina valheilla.


Lue lisää…

Bookmark and Share

Tennis vs. wannabe media

Kyseessä ei ole harjoitusmuoto eikä nöyryytystä kuten uutinen antaa olettaa – ainakaan itse en ole sitä sellaisena koskaan pitänyt. Kyseinen “perskymppi” on kaikessa yksinkertaisuudessaan hauskanpitoa, mitä tuli tuolloin nuorempana ”pelattua”.

Yleensä ” perskymppi “ tuli kyseeseen, kun kaksin- tai nelinpelin häviäjä(t) menivät päätyyn kyyryyn, suojaten toki päänsä ja voittajat mätkäisivät pari palloa tuulemaan kohti. Tottakai osuma tuntuu, mutta ei se sen kummoisempaa ole.


Lue lisää…

Bookmark and Share

JSN:n Hyvärinen: Lehtien nettikeskustelut tarkastelun alle

YLE:n uutisissa:

- Ainakin lehtien pitäisi suosia omalla nimellä kirjoittavia ja nimien tulisi olla toimituksen tiedossa, Hyvärinen pohtii.

Hyvärinen pitää parhaana sitä, että kaikki keskusteluviestit tarkastettaisiin ennen kuin ne päätyvät verkkoon. Hyvä, että tämä ei kuulosta mitenkään typerältä, saatika mahdottomalta toteuttaa, jonka hänkin onneksi ymmärtää vaikkakin hänen mielestään se on hyvin vaikeaa. Mahdoton olisi lähempänä totuutta, mutta miksi ylipäätään pitää puuttua mielipiteisiin. Tarviiko jokainen kommentti suodattaa.

- Ainakin lehtien pitäisi suosia omalla nimellä kirjoittavia ja nimien tulisi olla toimituksen tiedossa, Hyvärinen pohtii.


Lue lisää…

Bookmark and Share

Nettipokeri

Netissä pelattavaa pokeria halutaan rajoittaa tai jopa muokata sitä niin rajusti, että koko idea siihen menee. En tiedä ovatko päättäjät sen verran tyhmiä, etteivät tajua tämän olevan asiakas – yritys lähteistä kaupankäyntiä?
Se, että palveluita tarjoavan yrityksen pitäisi alkaa maksaa takaisin, jos joku ei menesty peleissä on vähintäänkin naurettavaa. Ensimmäisenä joudutaan jatkossa allekirjoittamaan sopimus yrityksen kanssa, ettei aio pyytää hävittyjä rahojaan takaisin muussa tapauksessa pelaaminen ei ala. Rasti ruutuun ja menoksi.

Peliriippuvaiset tuskin pelaavat vain ja ainoastaan nettipokeria. Monet ovat olleet koukussa peleihin jo ennen nettipokeria, epäilisin, että kaupoissa ja kasinoilla pelattavat pelit ovat suurempia syypäitä. Eivät internetissä pelattavat, jotka tosin ovat helpommin saatavilla.

Mahtaako tähän nettipokerin jahtaamiseen olla syy sitten kasvava Texas Hold’emin suosio? Sitä tulee telkkarista, netistä ja kavereiden keskuudessa illan viettona. Rahaa tiskiin ja pelaamaan. Vaikka kaveriporukassa summat eivät ole lähelläkään taivaita hipovia summia, milloin tämä kielletään?

Mihin sitten tämä raha sitten tulisi mennä? Suomessa monopoli asemia ylläpitäville tahoille, joka itsessään on hieman naurettavaa. Ei sillä, että haluaisin nähdä Helsingistä tulevan Las Vegasin tyyppinen paikka vaan ihmettelen lähinnä miksei ulkomainen yritys voisi toimia siten, että myös suomalainen voisi niihin osallistua. Taustalla taitanee olla syy, ettei Suomen valtio saa näistä verotuloja. Kuin se ei jo muutenkin rahastaisi kaikesta.

Nettipokeri siinä missä muutkin rahapelit ovat uhkapelin muotoja, joka sinällään tulisi olla K-18 merkinnällä varustettuja. Mutta suoraan nettipokerin kimppuun käyminen on väärin. Miksemme samantien käy hedelmäpelin tai pajatson kimppuun? Nehän ovat olleet kauemmin olemassa ja uskoisin, että suuremmassa asemassa näin pitkällä aika välillä aiheuttamassa paljon puhuttua peliriippuvaisuutta, puhumattakaan kasinoista.

Tässä syitä suosiolle:

Nettipokerin saatavuus ja helppokäyttöisyys
Pelaaminen helpottuu selvästi, kun pääsee pelaamaan milloin vain ajasta ja paikasta riippumatta, tästä syntyy ongelma, kun jäädään pois töistä, kun halutaan pelata vain yksi käsi vielä. Tai kokonainen peli, jossa erään läheisen ihmiseni mukaan meni 3 tuntia.

Pokeriturnausten televisiointi kasvattaa pelin suosiota
Varsinkin Suomessa Texas Hold’emin suosio on kasvanut rajusti televisioinnin takia, tosin kun näytetään ns. Suomi turnauksia oma mielenkiintoni on kadonnut. Niissä ei vain ole samanlaista fiilistä, asennetta.

Kuka tahansa voi voittaa -ideologia: amatööripelaajia hyödynnetään markkinoinnissa
Amatöörien hyödyntäminen markkinoinnissa on iän ikuinen tapa. Sitä on turha nostaa julkisuuteen vain tämän takia. Miten kukaan viitsii aloittaa pelaamista ellei sitten jonkin markkinoinnin takia. Sama pätee esimerkiksi tietokoneen ostamiseen, amatööri ostaa valmiin paketin tietämättä sisällöstä mitään. Hän saa peruskoulutuksen kaupassa, jos saa ja ostaa miltei vain näppituntumalla.
Kun taas pokerin parissa, näytetään mitä ammattilaiset tekevät ja onnistuvat/häviävät. Amatööri pelaaja saa koulutuksensa television tai netin avustuksella, jossa blogeissa ammattilaiset antavat neuvoja. Amatööripelaaja aloittaa pelin aloitus summalla tietämättä mikä käsi tulee olemaan.
Pokeri on pääsääntöisesti kuitenkin peliä, jossa tarkoituksena on joko kädellä voittaa tai pokalla, jolloin jopa huono käsi voi tuoda voiton. Kokemus kasvattaa pottia, joten jostain on myös aloitettava.

Pokerinpelaajajulkkikset eivät häpeile tai piilottele voittojaan
Miksi häpeillä sitä, että voittaa suuria summia, he ovat julkisuuden hahmoja kuitenkin, joten kuka tahansa tietää, että he saavat jo pelkästään mainossopimuksista isoja diilejä.

Monipuolinen medianäkyvyys lisää kiinnostusta
Kuin tämä ei toimisi mihinkään muuhun tuotteeseen.

Bookmark and Share