Tagi arkisto: usa

Only in America

USA:n kongressi päätti, että asetta saa kantaa kansallispuistoissa.

Anteeksi, mutta mitä hittoa? Millä järkevällä perusteella ladatun aseen kanssa saa mennä kansallispuistoon ja/tai luonnonsuojelualueelle? Eläimiä ei saa ampua eikä luonnollisesti ihmisiäkään, tuskin näillä alueilla saa ampua sinne sun tännekkään, kun on mahdollisuus, että se voi osua ihmiseen tai eläimeen tai vaikka puuhun, se kun kummasti on osa luontoa.

Joten miten tätä päätöstä oikein voi perustella? Kansallisessa kivääriyhdistyksessä NRA:ssa ollaan varmaan nyt todella iloisia, kun asetta saa kantaa lähes joka paikassa. Ihan kuin villi länsi aikoinaan. Porukkaa kuolee ja rahaa virtaa. Ajatelkaas, näiden ihmisten pitäisi olla siellä ihmisiä varten. Kuinka se onnistuu, jos harha luoti iskeytyy retkeilijään?

Voisi kuvitella rahan vaihtaneen omistajaa tai päättäjien päiden lahonneen.

Bookmark and Share

Yhdysvallat esitti arvostelunsa maiden ihmisoikeustilanteesta

Venäjä torjuu Yhdysvaltojen ihmisoikeusarvostelun

Yhdysvallat julkaisi tiistaina vuosittaisen selontekonsa, jossa se tutkailee yli 190 maan ihmisoikeustilannetta. Selonteossa nostetaan esille erityisesti Venäjä, jonka hallitusta Yhdysvaltain ulkoministeriö moittii korruptiosta, opposition tukahduttamisesta ja vaalivilpistä.

Yhdysvaltojen mukaan sillä on myös tietoja tapauksista, joissa Venäjän turvallisuusjoukot ovat tappaneet, kiduttaneet ja pahoinpidelleet ihmisiä joutumatta oikeuden eteen.

Onneksi Yhdysvaltain ulkoministeriö on sentään todennut olevansa tietoinen siitä, että myös Yhdysvaltojen omaa ihmisoikeustilannetta moititaan muualla maailmassa.

Yhdysvallat omaa omia kokemuksia tappamisesta, kiduttamisesta ja pahoinpiteilyistä joutumatta oikeuden eteen. Sehän on enemmän tai vähemmän Bushin politiikkaa. Diktaattori, joka puhuu ja tekee, kun vain vedetään narusta. Voihan se tokin olla vain niin, että Bush kärsii typeryydestä.

Bookmark and Share

Yhdysvaltain hallitus haluaa maailman valtiaaksi

Poken mielipiteitä USA:sta

“Yhdysvaltain hallitus pitää yritysten verkkoliiketoimintojen yhdistymistä kansalliseen turvallisuuteensa liittyvänä asiana.” – Iltalehti.fi 9.1.2007

-Kuinka kauan muut maat antavat tämän vanhan selityksen menevän läpi? Eihän tuossa nokian ja siemensin yhdistymisessä ole mitään tekemistä kansallisen turvallisuuden kanssa.

“Djiboutissa sijaitsevasta tukikohdasta lähtenyt AC-130-taistelukone tulitti Badelin kylää. Somalialaislähteiden mukaan iskussa “kuoli useita ihmisiä”.” – Iltalehti.fi 9.1.2007
-Jos metsästetään tiettyä “terroristia” niin eikö amerikkalaisilla ole niitä SEAL-erikoisjoukkoja, jotka ovat “maailman tehokkaimpia”? One shot, one kill (tarkka-ampuja) – eikö se riitä? Tarvitaanko lentokone tuhomaan koko kylä, eikä silloinkaan kohde ole vättämättä edes paikalla. Kenenköhän syy on, jos amerikkalaisten tiedustelu ei toimi? Kuinka epäpätevä USA:n armeija voi olla? Eikö tämä tappamisinto johda suurempaan sotaan ja iskuihin puolin ja toisin?

“USA lähettää 20 000 uutta sotilasta Irakiin” – Iltalehti.fi 9.1.2007
Onko tarve tapattaa koko ajan enemmän ja enemmän amerikkalaisia? Kuitenkin tuossa sodassa kuolee siviilejä ja amerikkalaisia, ja muita sisällissodan ohessa, jota virallisesti ei ole olemassa.
Yksinkertaisesti George W. Bush on pelkuri, joka ei ymmärrä valtion johtamisesta mitään. Tuskin edes välittää muusta kuin rahavirrasta omaan suuntaansa Tämän kirjoitettuani odottelen Salaista palvelua puhumaan mulle järkeä. No, tuskin kuitenkaan.

Bookmark and Share